”Kun näin sen, tiesin, että siinä oli savuava ase” (”smoking gun”), sanoi professori David Baltimore toukokuussa 2020. David Baltimore on nobelisti ja yksi kansainvälisesti tunnetuimpia virologeja. Hän on vieraillut Suomessakin, kiitos professori Antti Vaherin suhteiden. Savuava ase tarkoitti neljän aminohapon sarjaa koronaviruksen piikkiproteiinin katkaisukohdassa, josta piikkiproteiini voidaan pilkkoa kahdeksi alayksiköksi.
Tämä lause jäi elämään ja vaikutti enemmän kuin mikään muu siihen, että monet uskoivat Wuhanista lähteneen pandemiaviruksen olevan keinotekoinen, eli ihmisen muokkaama. David Baltimore on sittemmin vähän lieventänyt puheitaan ja sanonut, että voihan se olla niin tai näin. Mutta ”vahinko” oli jo tapahtunut.
Savuava ase on neljän aminohapon sarja PRRA, joista kaksi keskimmäistä R-kirjainta tarkoittaa arginiinia. Arginiini on emäksinen aminohappo ja näiden kahden arginiinin välistä elimistön furiini-niminen proteaasientsyymi katkaisee aminohappoketjun, eli pilkkoo s-proteiinin kaksi alayksikköä erilleen. Näin vapautuu piikkiproteiinista tarttumakohta (Receptor binding domaine), joka on ratkaiseva koronaviruksen helpolle pääsylle ihmissoluun ACE2 vastaanottajamolekyylin kautta. Tämä on ratkaiseva COVID-19 viruksen tehokkaalle lisääntymiselle hengitysteissä, ja edelleen tarttumiselle ihmisestä toiseen. Näiden neljän aminohapon lisäyksellä lepakon koronavirus on muuttunut tuhoisaksi ihmisen SARS-CoV-2 pandemiavirukseksi.
Mutta kuka laittoi PRRA-aminohapot lepakon koronaviruksen piikkiproteiinin katkaisukohtaan? Ihminen vai luonto? Luonto on periaatteessa mahdollinen, mutta juuri tuo aminohappoketju on sen verran erikoinen, että se on saanut monet, David Baltimoren lisäksi, epäilemään ihmisen tekosia.
Viruksen manipuloimiseksi täytyy muuntaa sen perimää, eli genomia. Aminohappoja koodaa geneettinen koodi, jossa on 3 kirjainta (nukleotidia) yhtä aminohappoa varten. Kolmen koodi tarkoittaa sitä, että kutakin aminohappoa voidaan koodata useammalla yhdistelmällä. Tässä tapauksessa katkaisukohdan kahta arginiinia koodaa nukleotidiyhdistelmä CGG CGG. Tämä on tiettävästi harvinainen koodi arginiinille. Piikkiproteiinissa on yhteensä 42 arginiinia, mutta mitään muuta niistä ei koodata CGG-yhdistelmällä, eikä yhdistelmää ole myöskään muissa viruksissa, joita furiini voi pilkkoa.
Eräs keskusteluun osallistunut amerikkalainen tutkija totesi ”The list of coincidences is getting verrrrrrrry long”, jos ajatellaan, että kaikki olisi tapahtunut luonnollisesti.
Johtopäätös on, että juuri tätä aminohapposarjan PRRA vastaavan geneettisen koodin sijoittaminen oikeaan paikkaan koronaviruksen s-proteiinin pilkkoutumiskohtaan on vaatinut erityistä tietotaitoa. Toisaalta se on ollut ilmeisen looginen askel, jos on haluttu muuntaa eläimen koronavirus ihmiseen tarttuvaksi.
Tietotaidon lähde on paikannettu Pohjois-Karoliinan osavaltion Chapel Hill -yliopistoon.
Tutkija Ralph Baric julkaisi jo vuonna 2016 työn, jossa lepakoiden koronaviruksia muunnettiin ihmissoluissa (soluviljelmässä) lisääntyviksi. Erikoista kyllä, hän on patentoinut menetelmän nimeltä ”Nosee’m”, jolla geneettinen manipulaatio voidaan tehdä jälkiä jättämättä. Baricia ei voi tässä kovin paljoa syyttää, sillä hän on jo vuonna 2015 varoittanut, että tällainen muuntelu (”gain of function”) on erittäin riskialtista. Chapul Hillissä kokeet tehtiin korkean bioturvallisuusluokituksen laboratoriossa. Näin piti olla Wuhanissakin, mutta se ei kai toteutunut käytännössä.
Baricin asiantuntemus mutta ei hänen varoituksensa löysi tiensä apuraha-anomukseen, jossa USA:n kansallinen terveysinstituutti rahoitti vastaavaa gain of function -tutkimusta Wuhanissa (Suurin koronasalaliitto? 25.5.2021 ja Suuri salaus, osa 2 1.6.2021). Joku on nimittänyt tätä apuraha-anomusta tiekartaksi SARS-CoV-2 viruksen valmistamiseen.
Kirjoittaja Timo Vesikari
