Timo Vesikarin blogi

Suuri salaus, osa 2

Sitten viimeviikkoisen blogini uuden koronaviruksen alkuperä on ollut aika paljon esillä kansainvälisessä mediassa. Ehkä ratkaisu löytyy yleisöäänestyksestä, kuten Euroviisuissa. CNN:n maineikas uutistoimittaja Smerconish esitti viikolla yleisökysymyksen viruksen alkuperästä ja tulos oli selkeä: Laboratoriovuoto 74%, luonnollinen tartunta eläimestä ihmiseen 26%.

Vielä maaliskuussa 2021 Robert Redfield, CDC:n eläkkeellä oleva johtaja, sai osakseen aika paljon pilkkaa, kun hän sanoi, että SARS-CoV-2:n alkuperä on parhaiten selitettävissä laboratoriosta karkaamisella. Hänen keskeinen perusteensa oli, että virus oli liian hyvä, ts. liian hyvin sopeutunut ihmiseen, ollakseen juuri loikannut lepakosta tai muusta eläimestä. Virushan oli alun alkaen hyvin tehokas tartuttaja ja sairastuttaja, ei niinkään tappaja, ainakaan nuorille. Tammikuusta syyskuuhun 2020 eli 8kk aikana viruksessa ei tapahtunut mitään merkittäviä muunnoksia (ainahan genomissa toki on muuntumista), jotka olisivat johtaneet suurempaan virulenssiin, eli taudinaiheuttamiskykyyn. Ei tarvinnut, koska alkuperäinen Wuhanin virus oli niin hyvä. Vasta syksyllä 2020 ilmestyi UK-variantti ja sen jälkeen muita, joita voidaan ajatella viruksen vastauksena parantuneeseen väestön immuniteettiin.

Yleensä, jos eläimen virus saadaan tarttumaan ihmiseen, tulos on toisinpäin: korkea kuolleisuus mutta huono tarttuvuus ihmisestä toiseen. Esimerkiksi lintuinfluenssa H5N1 kyllä saattoi (ja saattaa) tarttua massiivisesta altistuksesta kanankakalle ja se voi tappaa puolet tartunnan saaneista. Pandemiaa ei kuitenkaan ole tullut. Myös SARS1:lle (lepakoista sivettikissan kautta ihmiseen) ja MERS:lle (lepakoista kamelin kautta ihmiseen) oli ominaista suurempi kuolleisuus mutta huonompi tartuttavuus kuin COVID-19 -taudissa.

Myös lepakon koronaviruksesta kerrotaan, että kolme kiinalaista olisi saanut tartunnan vuonna 2012 lapioituaan lepakon ulosteita eli guanoa. Mutta ei tästä virus lähtenyt leviämään ihmisissä. SARS-CoV-2 -virus taas on niin hyvä leviämään, että se on ilmeisestikin tehty sellaiseksi. Tehty missä? Ja miksi?

Vastaus siihen, missä tällaisia viruksia on tehty, on kyllä tiedossa. Ei tarvitse mennä Kiinaan eikä edes panna salaista palvelua asialle. Riittää, kun katselee USA:n NIH:n (ja erityisesti NIAID:n) myöntämiä tutkimusrahoja. Projekti numero 1RO1AI110964-01 on nimeltään ”Understanding the risk of bat coronavirus emergence”. Rahoituksen hakija on Dr. Peter Daszak (joka on ollut kovaäänisin laboratoriokarkaamisen kieltäjä) ja hänen yhtiönsä EcoHealth Alliance Inc. Projekti on alkanut jo vuonna 2014 (silloin oli mukana myös Pohjois-Karolinan yliopisto), mutta ollut pysähdyksissä kolme vuotta, koska riskiä on pidetty liian suurena. Vuodelle 2019 on myönnetty $661.980. Varsinainen työ on tehty Kiinassa, sekä kentällä Yunnanissa, mistä on haettu lepakoiden koronaviruksia (n. 100) että Wuhanin virologian instituutissa (Dr. Shi Zheng-li).

Itse projekti tiivistetään hakemuksessa seuraavasti: ”Predictive models of host range (i.e. emergence potential) will be tested experimentally using reverse genetics, pseudovirus and receptor binding assays, and virus infection experiments across of range of cell cultures from different species and humanized price”.

On siis selvää, että projektin tarkoituksena on ollut muuntaa lepakoiden koronaviruksia ihmisiin tarttuviksi geneettisellä manipulaatiolla ja siirrostuksilla soluviljelmissä sekä geenimuunnelluilla hiirillä. Mistään ei kuitenkaan voida varmuudella tietää, miten pitkälle työssä on päästy. Tältä osin Wuhanin laboratorion kirjanpito on suljettu ja sinetöity. Voimme vain olettaa, että työn tulos on ympärillämme riehuva pandemia.

Sitkeä huhu väittää, että Wuhanin virologian instituutin kolme työntekijää sairastui lyhyen ajan sisällä syksyllä 2019 tautiin, jonka jälkikäteen voisi ajatella olleen Covid-19. Nämä olivat ehkä pandemian ensimmäiset tapaukset. Laboratoriossa saatu tartunta ei olisi ihme, koska siellä ei noudatettu korkeaa bioturvallisuutta.

Mitään näistä asioista ei voida todistaa eikä edes selvittää eteenpäin ilman Kiinan myötävaikutusta. USA:n presidentti Biden on määrännyt tiedustelupalvelun tekemään selvitykset 90 päivän kuluessa. Kiina on sanonut, että mitään selvitettävää ei ole ja koko tutkinta on vain tarkoitettu huonontamaan maiden välejä. Tutkinnassa voi käydä niin kuin suomalaisessa arvoituksessa: ”etsii, etsii, vaan ei soisi löytävänsä.” Väistämättä tulee esiin amerikkalaisen osapuolen ja rahoittajan osuus projektissa ja siitä ilmeisesti seuranneessa onnettomuudessa. Miksi tällaista työtä ylipäätään tehtiin? Ja miksei sitä tehty USA:ssa jossain todella korkean tason turvalaboratoriossa? Näihin kysymyksiin voidaan ehkä saada vastauksia USA:n tutkinnassa.

Kirjoittaja Timo Vesikari

Timo Vesikari

Olen rokotetutkimuksiin erikoistuneen Nordic Research Network Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Minulla on hyvin pitkä kokemus rokotteista ja rokotetutkimuksista, erityisenä kiinnostuksen kohteena on norovirusrokote.

Tuoreita blogitekstejä

Rotarokote on jo diabetesrokote, osa 2

Vuoden 2024 alussa on ilmestynyt kaksi suomalaistutkimusta, jotka sivuavat aihetta lasten ykköstyypin diabeteksen ehkäisemisestä virusrokotteilla. Artikkelit eivät tunnu kohtaavan, eivätkä aiheesta kirjoittaneet toimittajat mainitse toinen

Lue artikkeli >>

1960-luvun lääketiedettä

Olen tykännyt katsoa TV-sarjaa Berliinin kuuluisasta Charité-sairaalasta. Draaman keinoin on käsitelty 1800-1900-lukuen vaihdetta, kolmatta valtakuntaa 1933-1945 ja viimeksi DDR:n alkuvaiheita. Saksan historian tapahtumat ja lääketieteen

Lue artikkeli >>

Tohtoreita kouluputkesta

Hallitus on päättänyt satsata tutkimukseen ja kohdistaa lisärahoitusta tohtorikoulutukseen. Suunnitelmana on rahoittaa seuraavien vuosien aikana tuhat uutta tohtorikoulutuspaikkaa. Satsaus on Suomen oloissa suuri ja luulisi,

Lue artikkeli >>

Tuhkarokkouutiset tuovat vaihtelua

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) puhuu mieluummin mistä tahansa muusta tartuntataudista kuin koronasta. Viime syksynä, kun oli ilmeistä, että koronatehosteiden antamisessa oli pahasti myöhästytty, niin

Lue artikkeli >>