En todellisuudessa tiedä varmuudella mitään siitä, mitä Tampereen uuden yliopiston hallinnossa tapahtui vallanvaihdon jälkeen tammikuussa 2019. Uusi hallinto piti etäisyyttä kaikkiin ”hallittaviin”, ainakin lääketieteellisessä tiedekunnassa. Yritin päästä keskusteluyhteyteen uuden johdon kanssa Rokotetutkimuskeskuksen tulevaisuudesta, mutta yhteydenotot torjuttiin. Luokseni lähetettiin alemman tason virkailija, joka toisti yhtä mantraa tyyliin ”kaikki tulot yliopistolle”, ilman mitään todellista neuvottelua.
Samanaikaisesti alkuvuodesta 2019 uuden yliopiston hallinto valmisteli sekä minun syrjäyttämistäni että Rokotetutkimuskeskuksen luovutusta THL:lle, tosin ”erityistehtäväyhtiöksi” verhottuna. Mutta tämä ei riittänyt, vaan uusi hallinto halusi minut myös rikossyytteeseen törkeästä petoksesta. Olen kuvannut tapahtumia aikaisemmissa blogiteksteissäni (Good cop, bad cop Tampere 1.6.2023 ja Tunnustus 11.7.2023). Keskeinen aihe oli tutkimuksen tekeminen yhtiöni Nordic Research Network Oy:n (NRN) kautta. Olin omasta mielestäni asianmukaisesti hakenut ja saanut vuonna 2017 luvan vanhalta yliopistolta tutkimuksen toteuttamiseen Rokotetutkimuskeskuksen klinikoilla yliopistolle maksettavaa korvausta vastaan. Uusi yliopisto väitti, että olin saanut luvan ”erehdyttämällä” vanhaa yliopistoa.
Se siitä näkemyserosta. Mutta vaikka lupa oli olemassa, yhtiöni oli kyllä saanut tutkimuksesta enemmän voittoa kuin olin alun perin kuvitellut. Tämä johtui siitä, että kesäkuussa 2018 tutkimusta oli yllättäen laajennettu. Yritin tosin useaan otteeseen siirtää tätä ylimääräistä osaa Rokotetutkimuskeskuksen (siis yliopiston) kautta tehtäväksi, mutta se ei onnistunut pääasiassa toimeksiantajasta johtuen. Siirto olisi pitkittänyt tutkimusta. Niinpä NRN sai eräänlaisen ”windfall” voiton. Tätä voittoa olin valmis jakamaan yliopiston kanssa, mutta se ei kelvannut. Yliopisto halusi rikostuomiota ja korvausta, joka oli koko tutkimuksen liikevaihdon, ei siis voiton, suuruinen.
Poliisi ihmetteli toistuvasti pöytäkirjan ulkopuolella, miksi tätä riitaa ei voi sopia. Sanoin, että minulle kävisi, mutta vastapuolelle ei.
Se, että yliopisto ei halunnut sopia mistään yhtiöni NRN:n kanssa, tuli ilmi heti vuoden 2020 alussa, kun tutkimuksesta oli jäljellä tiettyjä rokotusvelvoitteita. Tiedustelimme yliopistolta, voitaisiinko jatkaa sopimusta: NRN toteuttaisi nämä rokotukset yliopiston klinikoilla ja maksaisi siitä korvauksen. Vastaus oli enemmän kuin pelkkä ei. Yliopiston käyttämä asianajotoimisto esitti, että yliopisto ottaisi haltuun koko NRN-yhtiön kaikkine jäljellä olevine ja tulevine varoineen ja hoitaisi tutkimuksen velvoitteet loppuun. Minun osakseni jäisi tässä järjestelyssä kantaa päätutkijan vastuu ilman palkkiota. Näin ei sentään käynyt, vaan NRN säilyi itsenäisenä yhtiönä ja hoiti hommat kunnialla loppuun ilman yliopistoa. Tekipä NRN vielä pari muutakin tutkimusta, mikä sai yliopiston vaatimaan liiketoimintakieltoa.
Sopimisen vaikeus uuden yliopiston tai oikeammin Tampereen Korkeakoulusäätiön kanssa tuli hyvin konkreettiseksi, kun maaliskuussa 2023 valmisteltiin tunnustusoikeudenkäyntiä (Tunnustus 11.7.2023). Tässä siis valmistauduin tunnustamaan teon, jota en ollut mielestäni tehnyt, vastineeksi ehdollisesta tuomiosta ja täsmälleen sovitusta korvaussummasta. Syyttäjä tekisi tämän mukaisen syytteen ja tuomioesityksen, mutta sen lisäksi tarvittaisiin sopimus Tampereen Korkeakoulusäätiön ja Nordic Research Networkin välillä. Se syntyi lopulta, mutta oli yliopistolle melkoista tervanjuontia, mikä ilmeni toistuvina iltalypsyinä.
Kun syyttäjä järjesti lopullisen syyteneuvottelun, niin kaiken piti olla valmista, mukaan lukien tarkka korvaussumma. Korkeakoulusäätiö osallistui asianajotoimiston välityksellä etänä (pelkkä puhelin), koska ei halunnut katsoa silmiin. Puhelimessa ilmoitettiinkin, että korvaussumman tulisi olla suurempi, koska se ”ei vastannut yliopiston tavoitetta”. Summaa tarkistettiin, ja syyttäjä pyysi lakihenkilöä varmistamaan, että rehtori (hän äänsi nimen oudosti) hyväksyy sen. Seuraava iltalypsyn kohde oli yliopiston asianajokulut. Ne olivat kuulemma 250 000 euroa, mikä on uskomaton summa. Yliopisto vaati koko summaa, mutta neuvottelun tuloksena päädyttiin kolmasosaan. Lisäksi tässä viime vaiheessa yliopisto, joka oli saanut selville, että yritykseni kirjanpidosta oli kavallettu rahaa, jota ei ollut saatu perittyä takaisin, vaati, että tuo summa, jos se joskus saataisiin perittyä, maksettaisiin yliopistolle. Lopulta päädyttiin puolikkaaseen.
Olisi voinut kuvitella, että iltalypsyt jo päättyisivät. Mutta ei, kun piti sopia siitä, että yliopisto ei enää tämän jutun jälkeen keksi uusia syytteitä minua vastaan tulikin kova vääntö. Yliopisto halusi varata itselleen mahdollisuuden jatkaa oikeustoimia (jostain muusta aiheesta) vielä tämän sopimuksen jälkeenkin. Lopulta löydettiin jonkinlainen hyväksyttävä sanamuoto.
Itse tunnustusoikeudenkäynnissä ei kätelty eikä katsottu silmiin. Jälkeenpäin joku kysyi hyväuskoisesti, että nyt kun on kaikesta sovittu, niin onko lyöty kättä päälle ja sovittu suhteiden normalisoimisesta. Ei todellakaan sovittu.
Kirjoittaja Timo Vesikari
