Long Covid ei ole Suomessa terveysuutisten valtavirtaa. Neurologian professori Risto O. Roine, joka on STM:n Long COVID asiantuntijaryhmän puheenjohtaja, yrittää aina välillä pitää aihetta esillä julkisuudessa. Viimeksi 26.12. Aamulehdessä hän kertoi, että Alzheimerin taudin riski kasvaa Long COVIDin yhteydessä. Käytännön tasolla tällainen lisäriski on vaikeaa hahmottaa, eikä yksilö pysty siihen vaikuttamaan. Long COVIDin yleisyydestä Suomessa on myös vaikea saada kunnon kuvaa. Vuoden 2022 lopussa sairastuneiden määrä arvioitiin 20 000:ksi. Professori Roine sanoi joskus, että todellinen luku voi olla kymmenkertainen virallisiin lukuihin verrattuna. Tätä pahanilmanlinnun puhetta ei kaikkialla katsottu hyvällä. Krista Kiuru ministeriaikanaan puhui uudesta kansantaudista, mutta tällaisille lausunnoille ei ole löytynyt jatkajaa. Kansantaudin nimi tarkoittaisi sitä, että asiaan pitäisi yhteiskunnan tasolla tarttua aktiivisesti, mutta tällaiseen ei ole ollut haluja.
Varsinkin alkuaikoina Long COVIDista puhuttaessa korostuivat keskushermosto-oireet, kuten kohtuuton väsymys, ”aivosumu”, unihäiriöt ja yleinen heikotus sekä alentunut rasituksensietokyky. Hoitona on ollut moniammatillinen kuntoutus, mitä se lieneekin, mutta ei kuulosta parantavalta. Usein lähestymistapa on ollut psykososiaalinen, mikä on voinut vaikuttaa siihen, että koko tilaa ei ole edes pidetty elimellisenä.
Nykyään kyllä tiedetään, että Long COVID on mitä suurimmissa määrin elimellinen sairaus ja myös monielinsairaus. Yksi yhteinen tekijä on pienten verisuonten vaurio, joka voi johtua pienistä hyytymistä tai verisuonten pintasolujen vahingoittumisesta. Tämä voi johtaa aivoverenkierron häiriöön, mistä taas voi seurata monia keskushermosto-oireita. Mutta on muutakin. COVID voi aiheuttaa autoimmuunireaktion ja tällä mekanismilla voi selittyä ykköstyypin diabeteksen esiintyminen Long COVIDin kirjossa. Tuntuisi luontevalta olettaa, että pitkittyneeseen oireistoon liittyisi viruksen säilyminen elimistössä. Koronavirusta haettiin turhaan keskushermostosta, mutta se oli väärä paikka: virus sinnittelikin suolistossa ja myös muualla elimistössä. Pitkittyneisiin oireisiin liittyy ainakin osassa tapauksista pitkittynyt koronavirusinfektio (josta tietysti pitäisi päästä eroon).
Yhteistä nimittäjää Long COVIDin muille ilmenemismuodoille on haettu immunologiasta ja paljon on löydettykin, ei kuitenkaan yhtä yhteistä tekijää, jota voisi käyttää Long COVIDin diagnostisena testinä. Toisaalta voidaan varmuudella sanoa, että Long COVIDiin sairastuvilla on poikkeava immuunivaste koronavirukselle, mutta ei koronarokotukselle. Potilailla on korkeammat vasta-ainetasot koronaviruksen muita osia vastaan, mutta ei koronarokotteessa keskeiselle piikkiproteiinille.
Kaiken moninaisuuden keskellä pitäisi löytää juurisyihin ulottuvia Long COVIDin hoitokeinoja. Jos tilaan liittyy koronaviruksen pitkittynyt säilyminen elimistössä, niin ehkä viruslääkehoito auttaisi. Ainakin on osoitettu, että jos akuuttia koronaa hoidetaan viruslääke Paxlovidilla, niin Long Covidin riski vähenee, tosin vain 25%:lla. Toisaalta potilailla, joita on hoidettu monoklonaalisilla vasta-aineilla, Long COVIDin riski voi vähentyä jopa 60%. Aikoinaan presidentti Trumpin koronaa hoidettiin heti kättelyssä viruslääkkeen, monoklonaalisen vasta-aineen ja kortisonin yhdistelmällä ja hän parani tosi nopeasti ikäisekseen mieheksi (Trumpin ihmeparaneminen ja vasta-ainehoito 8.10.2020).
Miksi long COVID on elefantti olohuoneessa, siis iso, mutta kaikki ovat kuin eivät huomaisi? Koska ongelma on todella suuri, mutta paljolti sivuutettu. Taudin syntymekanismi on ainakin usein immunologinen ja väistämättä tulee mieleen kysymys siitä, voiko Long COVIDia ehkäistä koronarokotteella. Tutkimuksia on tehty, mutta yleiskuvan saamiseksi niitä pitää yhdistää ja tehdä ns. meta-analyysejä. Näitä on tehty vasta melko äskettäin (Watanabe ym. Vaccine 2023, Coban ym, Brain Behav Immunol 2023 ja muita).
Kaikki laajat tutkimukset yhtä pitävästi osoittavat, että koronarokotus vähentää riskiä sairastua Long COVIDiin koronan jälkeen. Rokotuksen suojavaikutus on ollut eri analyyseissa 29%, 36%, 42% ja 46%. Suoja tarkoittaa koronarokotteen saaneiden vähentynyttä riskiä sairastua Long COVIDiin, vaikka he (rokotuksesta huolimatta) sairastuisivat koronaan. Suojavaikutus on samaa luokkaa kuin koronarokotteen suoja koronatartuntaa vastaan ja siis alempi kuin suoja vakavaa tautia vastaan. Koronarokotuksen antaminen Long COVIDia jo sairastaville on sekin mahdollista, muta vähän epävarmempaa. Yhdessä tutkimuksessa 20% long COVID -potilaista koki hyötyvänsä rokotuksesta, useimmilla ei ollut havaittavaa vaikutusta. Tätä varmaan pitäisi selvittää lisää.
Tämän hetken johtopäätös olisi, että Long COVIDin vähentämiseksi pitäisi koronarokotuksia laajentaa ja luopua siitä ajatuksesta, että tavoitteena on vain vakavan (akuutin) koronan estäminen. Itse asiassa suurin osa Long COVID -tapauksista on työikäisillä, jotka eivät kuulu nykyiseen koronarokotusten kohderyhmään ja joilla tauti harvoin johtaa sairaalahoitoon. Syy on yksinkertaisesti se, että heillä on eniten koronatapauksia.
Tutkimukset puoltavat laajoja koronarokotuksia Long COVIDin ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi väestötasolla, mutta missään se ei ole muuntunut suosituksiksi tai rokotuspolitiikaksi. Tuskin Suomi tässä tulee olemaan edelläkävijä, niin nihkeää ja kaavamaista on koronarokotusten tarjoaminen alle 65-vuotiaille ollut. Mutta ydinsanoma on selvä: mitä vähemmän koronaa, sitä vähemmän Long COVIDia väestössä. Tähän tarttuminen rokotuksin vaatisi täydellistä asennemuutosta THL:ssa. Uusi pääjohtaja on juuri astunut virkaansa THL:ssa, mutta hän puhuu mieluummin sokeriverosta kuin koronarokotuksista, jotka olisivat kuitenkin lähempänä hänen tietämysaluettaan.
Kirjoittaja Timo Vesikari
