Vedin lipun salkoon Lapsen oikeuksien päivänä 20.11., mutta mitään mielialan kohennusta se ei tarjonnut. Samoihin aikoihin kuuntelin aamutelevisiosta Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) asiantuntijan taivastelua siitä, miten sosiaaliturvan vähäiset leikkaukset Suomessa voivat lisätä ”lapsiperheköyhyyttä”, jolla on katastrofaaliset seuraukset. Nämä asiat eivät nyt oikein kolahda, kun meitä lähellä Välimerellä (ei Gaza niin kaukana ole) Israel tappaa sumeilematta tuhansia lapsia.
MLL voisi palata juurilleen. Se perustettiin kansalaissodan jälkeen, paitsi nostamaan kenraali Mannerheimin imagoa, auttamaan suurta määrää orpoja ja yksinhuoltajien varassa olevia lapsia. Näitä oli paljon sodan jäljiltä. Hyvä, että edes lapsia yritettiin auttaa, vaikka monilla lapsilla meni silti huonosti. Muistiini on jäänyt arkkiatri Arvo Ylpön kertomukset 1920-luvun Suomesta. Hän kertoi 1980-luvulla, että nykyajan lastenlääkärit eivät osaa kuvitellakaan, miten vähän Suomessa lapsista välitettiin 1920-luvulla, kun nykyisin (siis 1980-luvulla) lapset olivat etusijalla kaikessa. Hänen mielestään positiivinen kehitys oli ollut valtava. Siitä ajasta lasten asema Suomessa on edelleen parantunut eikä sitä nykyinen hallitus uhkaa. MLL:nkin pitäisi parkua todellisista ongelmista ja juuri nyt sodan vaikutuksista lapsiin siellä missä soditaan.
Israel tappaa sotatoimillaan lapsia tarkoituksellisesti tai ainakin enemmän kuin sodan ”oheisvaikutuksena” tulisi. Edes Suomen kansalaissodassa lapsia ei tarkoituksella tapettu ja siksi tuli paljon orpoja. Israel taas on tähän mennessä tappanut 5000 lasta ja arvioiden mukaan ainakin tuhat on kadonnut, eli näiden lasten ruumiit makaavat raunioissa. Tappaminen tapahtuu etänä, eli pommitetaan ilman suurempaa tähtäämistä asuintaloja ja nyt vielä koulujakin. Kysymys ei ole siitä, etteikö toiminnalla olisi vaihtoehtoja. Vaihtoehtona olisi hyökätä Hamasin taistelijoita vastaan, mutta tämä aiheuttaisi enemmän omia tappioita. Vähän niin kuin USA:lle oli edullisempaa räjäyttää pari atomipommia Japanissa, ettei tulisi omia tappioita maihinnousussa.
Lasten (siis palestiinalaisten) tappamisella on Israelissa pitkä perinne. Kirjoitin kuukausi sitten (Lääketieteelliseen kokoukseen Israeliin? 17.10.2023) siitä, kuinka ESPID-kokous vuonna 2001 siirrettiin pois Israelista sillä perusteella, että ei ollut sopivaa järjestää kokosta maassa, jossa tapettiin lapsia. Silloin oli kysymys siitä, että Israelin sotilaat ampuivat sumeilematta kuoliaaksi kiviä heitteleviä palestiinalaisia lapsia. Nyt vuonna 2024 piti järjestää ESPID-kokous Israelissa ja epäilinkin blogissa, että ei järjestetä. Heti seuraavalla viikolla kokous siirrettiinkin pois. Nykyinen tappamisen suuruusluokka on sellainen, että tuskin tätä tai mitään muutakaan kansainvälistä kokousta Israelissa lähiaikoina järjestetään.
Lasten tarkoituksellinen tappaminen lyö kasvoille kaikkea sitä työtä, mitä lasten kuolleisuuden alentamiseksi maailmassa tehdään. Oma osuuteni on ollut pikkulasten ripulitautikuolleisuuden vähentämisessä oraalisen rehydraatiohoidon toteuttamisella WHO:n kautta sekä rotavirusrokotteen kehitystyössä. Rotavirusrokotus on ollut käytössä toistakymmentä vuotta ja sen arvioidaan estävän 30 000 – 100 000 lasten kuolemantapausta vuosittain. Ehkä varovainen arvio on 50 000. Minullakin on siis pieni osuus, sanotaan nyt rohkeasti vaikka 10%. Tämä olisi numeroiksi muutettuna 5000 estettyä lapsikuolemaa, eli saman verran kuin Israelin sotilaat ovat tappaneet lapsia kolmessa viikossa. Näitä ei tietenkään pitäisi verrata keskenään, mutta pahalta tuntuu kumminkin.
Kirjoittaja Timo Vesikari
