Tampereen uuden yliopiston minuun kohdistaman ajojahdin yksi oheisseuraus oli Rokotetutkimuskeskuksen laboratorion alasajo ja tuho. Useat tutkijat menettivät työpaikkansa juuri kun heidän tietotaitoaan olisi voitu käyttää kriisiajan koronarokotteen kehitystyössä vuonna 2020. ”Oxfordin rokotteen” rinnalle olisi hyvässä lykyssä voinut syntyä ”Tampereen rokote”. Alasajo alkoi laboratorion rahoituksesta.
Kaikki perustutkimus yliopistoissa, eritoten lääketieteessä, vaatii ulkopuolista rahoitusta, sillä yliopistojen perusvoimavaroista ei paljoa heru tutkimukseen. Tavallinen tapa on hakea apurahoja. Useimmat apurahat ovat kuitenkin pieniä eikä niiden varaan voi rakentaa isoa laboratoriota eikä pitkäaikaista toimintaa. Siksi tutkijat ovat yrittäneet keksiä luovempia ratkaisuja rahoituksen hankkimiseen.
Kun tulin Tampereen yliopiston virologian professoriksi vuonna 1991, hankittiin virustutkimukseen rahoja myymällä virusdiagnostiikkaa sairaaloille ja terveyskeskuksille. Tämän toiminnan oli edeltäjäni aloittanut. Myös muut biolääketieteen alat, kuten patologia, biokemia, fysiologia ja niin edelleen tekivät ”maksullista palvelutoimintaa”, mihin myös yliopisto kannusti. Virusdiagnostiikan taru loppui kuitenkin lyhyeen, sillä laman jälkeisinä aikoina, kun Tampereen ”lääkistä” oltiin lopettamassa, kaappasi sairaanhoitopiiri toiminnan itselleen ja jatkoi sitä Fimlabissa.
Tämän jälkeen laboratorion rahoitus järjestettiin kliinisten rokotetutkimusten tuotoista. Tekemiini kliinisiin rokotetutkimuksiin (mm. rotavirus ja vesirokko) 1990-luvulla liitettiin laboratorio-osuus, mistä riitti myös perustutkimukseen. Tutkimme lasten ripulitaudin aiheuttajia laajasti, ja yhdessä tutkija Xiao Li Pangin kanssa dokumentoimme ensimmäisinä maailmassa noroviruksen suuren merkityksen lapsilla. Noroviruksesta tuli sitten rotaviruksen ohella ”meidän viruksemme”. Yhden ainoan kerran haimme apurahaa Xiao Li Pangille. Vaikka projekti oli hyvä, rahoitusta ei myönnetty, koska ”Vesikarilla on muutenkin rahaa”.
Merckin suuren rotavirusrokotetutkimuksen 1999-2003 yhteyteen saimme erilliseen laboratoriobudjetin, millä nostimme viruslaboratorion uudelle tasolle. On syytä korostaa, että Tampereen yliopiston perusvoimavaroja ei käytetty siihen viruslaboratorioon silloin eikä myöhemmin. Kun Rokotetutkimuskeskus virallistettiin vuonna 2004 siihen kuului jo silloin merkittävä laboratoriokomponentti.
Oman rokotteen kehittäminen alkoi haaveiluna ja ideoimisena joskus 2005 paikkeilla. Työlle omistautui ensin tutkija Leena Teräväinen (myöhemmin Huhti). Projekti tehostui kun sen johtoon tuli (FIT-Biotechista) Vesna Blazevic ja hänen vanavedessään Kirsi Nurminen (myöhemmin Tamminen) ja Maria Malm sekä ”omasta takaa” Suvi Lappalainen (myöhemmin Heinimäki) ja teknikko Eeva Jokela. Tavoitteena oli tehdä lapsille yhdistetty rotavirus + norovirusrokote, eli pistettävä rokote kahden ripulitaudin samanaikaiseen ehkäisyyn lapsille. Rokotekonsepti patentoitiin vuonna 2010. Tampereen yliopisto ei halunnut patenttia nimiinsä vaan antoi kirjallisen suostumuksen sille, että patentti voi jäädä minun ja Vesna Blazevicin nimiin ja voimme sitä edistää yhteistyössä valitsemiamme tahojen kanssa. Tavoitteena oli University of Tampere Vaccine, jota tutkittaisiin omassa Rokotetutkimuskeskuksessamme yhdessä lääketeollisuuden kanssa ja josta samalla saataisiin rahoitus laboratorion jatkuvalle perustutkimukselle. Tämä rokotekehitys oli yksi vanhan lääketieteen yksikön tutkimusten ”keihäänkärjistä”.
Koko 2010-luku oli toiveikkuuden aikaa. Yhteistyökumppaneita oli useampikin, rahoitusta ja projekteja saatiin. Itse yhdistelmärokote ei kuitenkaan toteutunut – toistaiseksi. Patentin pelkkä olemassaolo kuitenkin takasi, että meitä kohtaan osoitettiin kiinnostusta. Rokotetutkimuskeskuksen laboratorio tuotti 2010-luvulla 7 väitöskirjaa ja yli 60 tieteellistä julkaisua. Laboratoriolla oli hyvä tiimi ja hyvä henki ja olimme kansainvälisesti näkyviä. Olimme myös laajentamassa viruksen kaltaisiin partikkeleihin (VLP) perustuvaa rokotekonseptia uusiin sovellutuksiin, kuten influenssaan. Olisimme ehkä pystyneet laajentamaan myös koronaan.
Kaikki kuitenkin loppui, kun vuonna 2019 valtaan tullut uusi yliopisto ja sen hallinto erotti minut lokakuussa 2019. Laboratoriosta tuli oheiskärsijä. Selitys oli se, että uuden yliopiston uusien sääntöjen mukaan tutkimusrahoitusta ei enää saanut siirtää projektilta toiselle, siis kliinisistä lääketutkimuksista perustutkimukseen, kuten oli tehty yli 20 vuotta. Dekaani ilmoitti, että laboratorio oli laiton. Rehtori tiettävästi oli kertonut, että rokotekehityslaboratorion tutkimuksen taso ei vastannut akateemisen tutkimuksen vaatimuksia. Laboratorion työntekijät eivät enää saaneet pitää yhteyttä minuun eikä nimeäni enää saanut laittaa mihinkään julkaisuun. Sanan ”yhdistelmärokote” lausuminenkin oli jo jyrkästi kielletty.
Laboratorio olisi ehkä voinut jatkaa itsenäisesti ilman minua ja Rokotetutkimuskeskusta, mutta sen johtajaa Vesna Blazevicia estettiin saamasta virkaa tiedekunnassa. Muut tutkijat lähtivät yksi kerrallaan, ja viimeinen sammutti valot toukokuun lopussa 2022. Kaiken kukkuraksi naapurilaboratorio plagioi tutkimusideamme, eikä asiasta järjestetty kunnon tutkimusta. Tämän selostaminen vaatii oman blogin. Tarinan lopuksi sopii hyvin, että vuonna 2022 julkaistusta lääketieteellisen tiedekunnan historiikista on sekä rokotekehityslaboratorio että minut pyyhitty pois.
Osana minuun kohdistunutta syyteryöppyä Tampereen uusi yliopisto eli Korkeakoulusäätiö vielä vaati minua korvaamaan yliopistolle laboratorion menot 2010-luvulla yhteensä 6 miljoonaa euroa. Minun olisi pitänyt siis maksaa toiseen kertaan rahat, jotka olin jo kerran hankkinut ja jotka oli hyvin käytetty. Tämä asia päätyi ensimmäiseen minua vastaan nostettuun syytteeseen vuonna 2022, mutta onneksi haihtui kaikessa absurdiudessaan seuraavan vuoden aikana.
Kirjoittaja Timo Vesikari
