Heti kun ensimmäiset koronarokotteet olivat saaneet myyntiluvan, alkoivat myös voimistua äänet, että rikkaat maat eivät saa etuilla vaan rokotteet on välittömästi saatava kaikkiin maailman maihin, köyhimmät mukaan lukien. WHO:n pääjohtaja vaatii tällaista viran puolesta, monet muut ihan vaan hyvää tarkoittaen.

Rokotukset ovat yksi parhaista – tai jopa paras – esimerkki menestyksellisestä kansainvälisestä yhteistyöstä terveyden hyväksi. Vanhojen esimerkkien tarkastelu voi myös tuoda sopivaa perspektiiviä.

Isorokko oli maailmanlaajuinen ihmiskunnan vitsaus. Tauti oli hyvin tarttuva ja tappoi 20-30% sairastuneista. Rokotusten ansiosta isorokko oli lähes hävinnyt länsimaista jo ennen toista maailmansotaa, mutta satunnaistapaukset, vaikkapa Intiasta lennähtäneet, aiheuttivat jatkotartuntoja, karanteeneja ja joukkorokotuksia.

WHO toteutti isorokon hävittämiskampanjan vuosina 1966-1975. Se oli maailmanjärjestön ja koko lääketieteen suurin saavutus 1900-luvulla. Isorokon hävittämistä auttoi, että rokote oli halpaa ja sitä oli paljon. Monen maan, mm. Neuvostoliiton, valtiolliset ”seerumlaitokset” valmistivat isorokkorokotetta sekä omalle väestölle että kansainväliseen käyttöön lahjoitettavaksi. Monikansallisilla yhtiöillä ei ollut osuutta eikä voittoa tavoiteltu. Kun isorokko oli julistettu hävitetyksi 1978 lopetettiin myös rokotukset – tämä oli puoli voittoa.

Isorokosta saadun voiton jälkeen perustettiin WHO:n EPI (Expanded Program of Immunization) -ohjelma. Tarkoituksena oli ulottaa lasten perusrokotukset koko maailmaan. Siihen asti vain noin 5% (!) maailman lapsista oli saanut rokotukset (hinkuyskä, kurkkumätä, jäykkäkouristus, polio ja tuhkarokko), jotka oli kehitetty jo 10-30 vuotta aikaisemmin.

Nykyisin 80-90% maailman lapsista saa rokotukset. Kuitenkaan tuhkarokkoa ei ole saatu hävitettyä, vaikka se olisi periaatteessa mahdollista laajoilla rokotuksilla, vaan vuosittain 140 000 lasta kuolee edelleen tuhkarokkoon. Resurssit eivät ole riittäneet.

Samoin resurssit ovat tulleet vastaan polion hävittämisessä, josta tehtiin päätös vuonna 1988 ja tavoite oli vuodessa 2000. Isot rokotuskampanjat ovat kalliita ja yksityistä, paljolti Rotary Internationalin, rahaa on palanut paljon ja raha on edelleen rajoittava tekijä.

Maailmanlaajuiseen koronarokotusten toteuttamiseen löytyy toki resursseja, mutta löytyykö riittävästi, kun tuhkarokon ja polion osalta asiat ovat vielä kesken. Ihan käden käänteessä asiat eivät tapahdu, vaikka hyvää tahtoa olisikin.

Koronarokotteiden hankintamekanismi, COVAX, toimii niin, että varakkaat maat sponsoroivat rokotteiden hankintaa köyhemmille. Mekanismin kautta on jo hankittu tai tilattu useita satoja miljoonia rokoteannoksia. Kuitenkin tarve pitäisi laskea pikemmin miljardeissa, joten matkaa on tosi paljon.

Nyt on vain luonnollista, että Euroopan maat, kuten Suomi huolehtivat ensisijaisesti oman väestönsä rokottamisesta, jolloin voidaan päästä koronavapaisiin alueisiin. On kuitenkin selvää, että jos rokotusta ei ole toteutettu kaikissa maissa, niin rokottamattomista maista virtaa virusta esim. Eurooppaan. On siten yhteinen etu, että varakkaat maat sijoittavat maailmanlaajuisiin koronarokotuksiin, aivan kuten isorokon kohdalla aikoinaan.

Koronan osalta emme vaan oikeasti tiedä, onko Covid-19 tauti edes hävitettävissä rokotuksilla, kuten isorokko oli. Ehkä Covid-19 on tullut jäädäkseen ja rokottamista jatketaan hamaan tulevaisuuteen.

Kirjoittaja Timo Vesikari