Koska olen ollut riidoissa Tampereen uuden yliopiston hallinnon kanssa lähes sen alusta alkaen vuodesta 2019 (Ei sovintoa Tampereen korkeakoulusäätiön kanssa 8.8.2023), en tietenkään voi kirjoittaa aiheesta puolueettomasti. Mutta kuka sitten osaisi kirjoittaa puolueetonta kritiikkiä? Yliopiston hallituksen tai rehtorin taholta ei itsekritiikkiä ole koskaan kuultu ja henkilökunta on ehkä liian peloissaan ollakseen äänessä, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Tuntuu, että suurin osa yliopistolaisista kärvistelee ja jatkaa jotenkuten hommiaan.
Melkein säikähdin, kun vuonna 2018 näin ensi kertaa Tampereen uuden yliopiston logon: kylmät kasvot. Kasvojen käyttöä logossa perustellaan tunnuslauseella ”ihminen ratkaisee”. Mutta millainen ihminen? Ilmeettömistä, kovista kasvoista voisi tulla mieleen Vladimir Putin tai Richard Heydrich – kovista kovin natsi. Myös tunnusväri violetti on kummallinen ja sen mielleyhtymä on pitkäperjantai ja kuolema. Kontrasti on todella suuri, kun vertaa uutta ja vanhaa: vanhan Tampereen yliopiston logossa oli akateemisesta pylväästä versova tiedon oksa ja tunnusväri sininen. Vaikutelma oli sympaattinen.
Voihan olla, että kovat kasvot ovatkin todellisuudessa naamio, jonka taakse ei pääse helpolla näkemään todellisuutta. Joka tapauksessa uuden yliopiston hallintoa on leimannut sekä kovuus että eristäytyneisyys. Leimaa antavana on ollut täydellinen vuoropuhelun puute, hallinto ja ”hallittavat” eivät ole koskaan aidosti kohdanneet.
Uuden yliopiston rehtori valittiin akateemisen maailman ulkopuolelta pääasiallisena ansionaan saneeraus. Tätä kutsutaan eufemistisesti ”muutosjohtamiseksi”. Niinpä hallinnon näkyvin aikaansaannos onkin ollut massiiviset irtisanomiset syksyllä 2021. Väkeä lähti erilaisista palvelutoiminnoista vajaat sata, osa irtisanottuina ja osa itse nähtyään, millaista uuden yliopiston touhu on. Henkinen jälki oli paha, tunnelma apea. Kyselyssä kolme neljästä vastaajasta sanoi, ettei voi suositella uutta yliopistoa työpaikaksi.
Ilmapiiri siis huononi, mutta niin kävi myös kylmille talousluvuille. Esimerkiksi taloushallinnon ulkoistaminen ei tuonutkaan säästöjä, kuten käy ilmi korkeakoulusäätiön tilinpäätöksestä vuodelta 2022. Mikä palkoissa säästettiin, menetettiin ulkopuolisten palvelujen ostoon. Alijäämän paikkaukseen olen nyt itsekin osallistunut (Tampereen korkeakoulusäätiön budjettivaje on nyt katettu 16.5.2023).
Vanhan Tampereen yliopiston entinen rehtori Jorma Sipilä sanoi 1990-luvulla, että yliopistoa ei voi johtaa kuin traktoritehdasta. Mutta näin on juuri tehty uuden yliopiston aikana. Yliopisto on nähty ikään kuin tuotantolinjojen kokonaisuutena, jota voidaan muokata taloudellisten näkökohtien mukaan.
Mistä traktoritehdasmalli lieneekään peräisin? Tietenkin teknologiateollisuudesta, joka on ollut dominoiva taustavoima yliopistojen yhdistämisessä Tampereella, vaikka sitä on yritetty myös kiistää. Parhaiten tämä näkyy ”yliopiston perustajien” nimi- ja toimipaikkaluettelosta, joka on julkaistu tällaisen kiistämiskirjoituksen yhteydessä Aamulehdessä.
Uuden yliopiston perustaminen ei ollutkaan kahden vanhan sulautuminen yhteen vaan yhdistymisessä vanha teknillinen yliopisto nielaisi vanhan sivistysyliopiston. Epätasapainoinen yhdistyminen luonnollisesti herättää negatiivisia tunteita nielaistuksi tulleessa osassa.
Hyvänä syynä yhdistymiseen esitettiin silloin ja vieläkin suuruuden ekonomiaa. Suurempi on kauniimpi ja parempi. Taustalla oli silloinen (vuoden 2017) opetusministeriö ja ministeri Sanni Grahn-Laasonen, joka ajoi voimakkaasti suurempia yksiköitä. Suuruus ei ainakaan toistaiseksi ole johtanut parempaan, vaan uuden yliopiston tutkimustuotos on laskenut ainakin vielä vuonna 2022. Shanghain listalla Tampereen yliopiston on sijoilla 501-600, kun esimerkiksi Turun yliopiston sijoitus on välillä 301-400.
Aamulehti on kaiken aikaa puolustanut yliopistojen yhdistymistä sekä uuden yliopiston hallitusta ja rehtoria. Kun rehtori nyt toukokuun lopussa 2023 joutui lähtemään kesken toimikauden, lehti kiitteli tätä muutosjohtajuudesta vaikeassa tilanteessa. Rehtorin lähtö tietenkin tarkoitti epäluottamusta, mutta tätä vältettiin sanomasta suoraan. Toisaalta rehtorin vaihdolla mahdolliset uuden yliopiston ongelmat voitiin kääntää yhteen henkilöön liittyväksi.
Entä jos näin ei olekaan, vaan yhdistymisessä on paljon pahempi perustavanlaatuinen valuvika? Siinä tapauksessa uusi rehtorikaan, joka on epäilemättä parempi kuin vanha, ehkä kykene ratkaisevasti parantamaan asioita. Jossain vaiheessa jonkun on sanottava ääneen, että susi tuli. Miten ihmeessä voitaisiin palata alkutilanteeseen, jossa Tampereen yliopistot (ja ammattikorkeakoulu) toimisivat erillisinä yksiköinä, mutta yhteistyössä keskenään.
Kirjoittaja Timo Vesikari
