Timo Vesikarin blogi

Kiina taas tapetilla

Luin äskettäin kiinalaisen kirjailija Fang Fangin kirjan ”Kun kaupunki suljettiin”, joka on päiväkirja Wuhanin kaupungin ja Hubein maakunnan sulusta koronapandemian alussa 2020. Kirjoittaja tasapainoilee sallitun ja sopimattoman välissä, ja aina silloin tällöin hänen tekstinsä sensuroidaan ja poistetaan sivuilta. Pahinta sensuurin kannalta on se, että kirjailija toistuvasti vaatii viranomaisia vastuuseen ennen kaikkea alkuvaiheen salailusta, joka johti epidemian leviämiseen. Ei ole tainnut kukaan oikeasti joutua vastaamaan.

Wuhanin sulku kuitenkin päättyi sikäli hyvin, että korona saatiin Kiinassa pysäytettyä ja sen jälkeen on ollut vain yksittäisiä tautiryppäitä, joihin on vastattu ripeästi totaalisilla paikallisilla suluilla ja joukkotestauksilla. Tämä on toiminut lähes kaksi vuotta, mutta nyt alkaa vuotaa. Syynä on omikron.

Omikron tuli ensin Hongkongiin, jossa on nyt ollut jo yli 400 000 tapausta maaliskuun alun jälkeen. Sen jälkeen virus levisi läheiselle Shengzhenin alueelle. Koillis-Kiinassa Jilinin maakunnassa kehittyi oma epidemia. Nyt omikronia on tavattu 28:ssa Kiinan 31:stä provinssista. Tämän viikon tiistaina raportoitiin yli 5000 tapausta. Fang Fangin sanoma on nyt mennyt perille ja useita virkailijoita on ilmeisesti erotettu ”syyllisenä” koronan irtipääsyyn. Kiinan luvutkaan eivät ole paljon mitään siihen verrattuna, että Suomessakin on enemmän tapauksia päivässä. Ero on siinä, että Kiinassa yritetään sitkeästi nollatoleranssia ja Kiinassa kallis koneisto on viritetty sen mukaisesti. Joukkotestaukset ovat tosi laajoja ja sulkutoimenpiteet rajuja. Mutta voiko koko maan enää sulkea?

Kiina on saavuttanut jotakuinkin saman rokotekattavuuden kuin Suomi ja tämä on osaltaan auttanut koronan poissa pitämisessä. Kiinassa on laajassa käytössä kaksi oman maan koronarokotetta, jotka molemmat sisältävät tapettua kokonaista koronavirusta. Niiden teho on ollut lähes yhtä hyvä kuin länsimaistenkin rokotteiden, mutta suojan kesto hiipuu nopeammin. Lisäksi näiden rokotteiden teho omikronia vastaan on alun perinkin huono. Rokotesuoja vuotaa ja pahasti.

Kiina on luottanut koronarokotteissa enemmän määrään kuin laatuun. On Kiinassa uudempiakin rokotteita kehitteillä (”Kiina ja koronarokotukset – mallia muille?” 21.9.2021), mutta mitään niistä ei äkkiä saada suurtuotantoon. Joka tapauksessa Kiinan ”nollatoleranssi” näyttää nyt tulleen tiensä päähän ja ainoa ratkaisu on uudet tehokkaammat rokotteet ja laajat rokotukset. Koko maata ei voi sulkea pitkäksi aikaa. Jo nyt ulkomaiset yritykset ajavat alas toimintojaan Kiinassa. Voihan olla, että Kiinassakin päätetään Euroopan tapaan, että tämä on ”vain” omikron, eikä sen takia enää kannata jatkaa koko yhteiskuntaan kohdistuvia sulkutoimia. Isossa maassa lievempikin variantti kuitenkin aiheuttaisi runsaasti kuormitusta sairaanhoidolle ja kuolemia. Tässä vaiheessa salaisuuksia ei enää voisi pitää ja kaikki huonot uutiset leviäisivät mediassa.

Kiina on viime aikoina pullistellut ja tukenut Venäjää Ukrainan sodassa. Jos se ryhtyy enemmänkin auttamaan Venäjää, voi olla, että lännen talouspakotteet iskevät siihenkin.  Yhdessä koronan uuden tulemisen kanssa vaikutus voisi olla tuhoisa, ainakin puoluejohdolle.

Kiinalla on myös vanha päänsärky koronaviruksen alkuperästä (”Koronan alku ja Mainilan laukaukset” 30.11.2021). USA:n kahden päivän takainen tiedusteluraportti pitää sitkeästi kiinni siitä mahdollisuudesta, että virus lähti liikkeelle laboratoriosta. Vaikka tätä ei voida todistaa, niin uusi raportti kiinnittää julkista huomiota siihen, että Wuhanissa tehtiin kokeita, joissa koronaviruksen taudinaiheuttamiskykyä ”paranneltiin”, ja että suojatoimenpiteet olivat riittämättömät.

Kalatorijuttuja ei enää moni usko, mutta muutakaan ei voida osoittaa ilman Kiinan yhteistyötä.

Kirjoittaja Timo Vesikari

Timo Vesikari

Olen rokotetutkimuksiin erikoistuneen Nordic Research Network Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Minulla on hyvin pitkä kokemus rokotteista ja rokotetutkimuksista, erityisenä kiinnostuksen kohteena on norovirusrokote.

Tuoreita blogitekstejä

PATH ja rotavirusrokote

PATH on lyhenne sanoista Programme for Appropriate Technology in Health. Voiko epäselvempää ilmausta enää olla? Tämä organisaatio toimii Seattlessa ja on vuosien aikana käytännössä ottanut

Lue artikkeli >>

Rotarokote on jo diabetesrokote, osa 2

Vuoden 2024 alussa on ilmestynyt kaksi suomalaistutkimusta, jotka sivuavat aihetta lasten ykköstyypin diabeteksen ehkäisemisestä virusrokotteilla. Artikkelit eivät tunnu kohtaavan, eivätkä aiheesta kirjoittaneet toimittajat mainitse toinen

Lue artikkeli >>

1960-luvun lääketiedettä

Olen tykännyt katsoa TV-sarjaa Berliinin kuuluisasta Charité-sairaalasta. Draaman keinoin on käsitelty 1800-1900-lukuen vaihdetta, kolmatta valtakuntaa 1933-1945 ja viimeksi DDR:n alkuvaiheita. Saksan historian tapahtumat ja lääketieteen

Lue artikkeli >>

Tohtoreita kouluputkesta

Hallitus on päättänyt satsata tutkimukseen ja kohdistaa lisärahoitusta tohtorikoulutukseen. Suunnitelmana on rahoittaa seuraavien vuosien aikana tuhat uutta tohtorikoulutuspaikkaa. Satsaus on Suomen oloissa suuri ja luulisi,

Lue artikkeli >>

Tuhkarokkouutiset tuovat vaihtelua

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) puhuu mieluummin mistä tahansa muusta tartuntataudista kuin koronasta. Viime syksynä, kun oli ilmeistä, että koronatehosteiden antamisessa oli pahasti myöhästytty, niin

Lue artikkeli >>