Trumpin valinta presidentiksi on ollut hyvä uutinen USA:n osakemarkkinoille ja kurssit ovat nousseet. On kuitenkin yksi selvä poikkeus: rokotteita valmistavien lääkeyritysten kurssit ovat laskeneet sen jälkeen, kun terveysministeriehdokkaaksi nimettiin Robert F. Kennedy Jr. Modernan osake putosi 7%, Pfizerin 2%, BioNTechin 6% ja GSK:n 2%. Pfizer ja GSK eivät ole pelkkiä rokotevalmistajia, joten ne ovat paremmin suojassa.
Syynä on Kennedyn rokotekriittisyys, joka on pitkäaikaista ja monitahoista, mutta samalla vaikeaselkoista. Nimityksen (joka on vielä vahvistamatta) jälkeen monikin toimittaja on yrittänyt koota tietoja Kennedystä. Asioiden tulkintaa hankaloittaa se, että Kennedy ei selvästikään ole pelkkä pahis.
Kennedy on koulutukseltaan lakimies. Hän käytti nuorena heroiinia ja sai siihen liittyen 2 vuoden ehdollisen tuomion ja päälle 800 tuntia yhdyskuntapalvelua. Toisin kuin Suomessa olisi mahdollista, Kennedy suoritti tämän toimimalla lakimiehenä järjestölle, jonka agenda oli Hudson-joen suojeleminen. Tämähän on hyvin kannatettavaa toimintaa, estää mm. teollisuusmyrkkyjen pääsy yhteen Yhdysvaltain suurista joista. Tehtävässä Kennedy tutustui ja jopa perehtyi moniin myrkkyihin, kuten elohopeayhdisteisiin.
Kennedyn yhteys rokotteiden haittoihin alkoi ympäristömyrkkyjen kautta. Ensin oli brittiläisen Andrew Wakefieldin väite vuonna 1998, jonka mukaan tuhkarokkorokote, erityisesti MPR-rokotteen osana, aiheutti autismia. Laajat tutkimukset selvittivät pian, että väite oli perätön, eli tuhkarokkorokote ei ollut mitenkään syy-yhteydessä autismiin. Myrsky laantui pian Euroopassa, mutta jatkui USA:ssa mm. Kennedyn vaikutuksesta. Kennedy tuli mukaan kuvaan sanomalla, että jos ei tuhkarokkorokotevirus, niin ehkä elohopeayhdiste tiomersaali, jota käytettiin säilöntäaineena joissakin rokotteissa, oli syypää autismiin. Tämähän oli ihan eri juttu, sillä elävässä tuhkarokkorokotteessa ei ollut tiomersaalia. Kennedy otti tämän aiheen keppihevosekseen, sillä hän tunsi elohopean ympäristömyrkkynä ja myös hermomyrkkynä. Monen vuoden ajan hän ajoi tätä kokonaan uutta ja Wakefieldistä erillistä väittämää, joka tuli otolliseen aikaan. Lukuisat tutkimukset osoittivat vuoteen 2007 mennessä, että tiomersaalilla ei ollut yhteyttä autismiin. Kuitenkin aine jouti tulla poistetuksi käytöstä säilöntäaineena, ja näin on tapahtunutkin, eli jotain hyvää kumminkin.
Sen jälkeen Kennedy on toiminut perustajajäsenenä ja lakimiehenä järjestössä, joka ajaa korvauksia epäillyistä rokotehaitoista. Todellisia rokotehaittoja toki korvataan ilmankin tällaista organisaatiota, mutta Kennedyn nimi on näin pysynyt esillä ja hän on saanut paljon näkyvyyttä USA:ssa.
Korona-aikana Kennedy on ollut saanut salaliittoteoreetikon maineen sanomalla, että COVID-19 virus oli suunnattu valkoista ja mustaa rotua, mutta ei kiinalaisia, vastaan. Tämä on pelkistys ja saa Kennedyn kuulostamaan aika pimeältä. Todellisuudessa hän on kirjoittanut kokonaisen kirjan amerikkalaisella rahoituksella tehdyistä koronaviruksen gain-of-function töistä Wuhanissa ja koronan alkuun liittyvästä salailusta. Tässä on paljon samaa kuin omassa blogikirjoituksessani jo 25.5.2021 (Suurin koronasalaliitto?) ja monessa sen jälkeen. Lisäksi hän on kirjoittanut kriittisen kirjan Anthony Faucin toimista NIH:n johdossa. Näin hän on tullut astuneeksi monille varpaille. Kennedy on myös sanonut, että koronarokote on kaikkien aikojen tappavin rokote. Väite perustuu siihen, että on laskettu kuolemantapaukset rokotuksen jälkeisellä ajalla (30 vuorokautta), jotka USA:ssa on ilmoitettu ns. VAERS-systeemiin. Ilmoitukset ovat raakadataa ilman kontrollia.
Näiden taustojen perusteella Kennedy on leimattu epäsopivaksi terveysministeriksi. Mutta onko hän vaarallinen? Hän selittää, että ei ole yleisesti rokotevastainen. Hän on kuitenkin sanonut, että panee 600 USA:n kansallisen terveysinstituutin (NIH) viranhaltijaa vaihtoon. Oma mielipiteeni on, että tuskin siitä olisi suurta vahinkoa, mutta tämä on paras jättää sanomatta.
Suomessa on vaikea kuvitella vastaavaa tilannetta. Lähinnä rokotusten kohdalla ongelma on ollut ministerien tiedon ja kiinnostuksen puute. Poikkeus on ollut Krista Kiuru. Hän oli innokkaampi koronarokottaja kuin asiantuntijalaitos THL. Kaikki eivät Kiurun patistamisesta pitäneet, mutta minulle se yleensä kävi. Korona-aikaan oli mielestäni parempi, että ministeri oli edes aktiivinen.
USA:ssa Kennedyllä on lähtökohtaisesti sekä tietoa että kiinnostusta rokotuksia kohtaan. Se, että kiinnostus kohdistuu eritoten haittavaikutuksiin, ei välttämättä haittaa, mutta tekee tilanteesta uuden ja arvaamattoman. Ainakin jotkut pelkäävät.
Kirjoittaja Timo Vesikari
