Timo Vesikarin blogi

MPR-rokotus auttaa koronaan

Lasten alhaista sairastuvuutta Covid-19 tautiin on ihmetelty, mutta pakko on uskoa. Ulkomailta isommista potilasaineistoista tulee tietoja vakavistakin taudeista lapsilla mutta ei Suomesta. Virus kyllä tarttuu lapsiin ja lapsetkin voivat tartuttaa, vaikka tämän merkitystä koko Covid-19 taudin leviämisessä ei tunneta hyvin.

Pitkin kevättä on tullut tietoja ja hypoteeseja, että MPR-(tuhkarokko, sikotauti, vihurirokko) rokote antaisi suojaa Covid-19 tautia vastaan. Idean isää (tai äitiä) on vaikea jäljittää, mutta yksi ilmoittanut on liettualainen professori Rimantas Kodzius, joka kertoo saaneensa idean Kurdistanissa. Yhtä kaikki asiaa käsitteleviä kirjoituksia on jo paljon. Jos havainto on totta, se sopisi hyvin Suomeen, jossa lähes kaikki lapset saavat kaksi annosta MPR-rokotetta niin, että toinen annos tulee vasta 6-vuotiaana, jolloin tehostevaikutus voisi kestää pitempään.

Yksi mielenkiintoinen havainto tehostevaikutuksen puolesta on amerikkalaisen lentotukialuksen USS Rooseveltin tapaus. Laivalla olleista merimiehistä 955 todettiin koronapositiivisiksi, mutta tapaukset olivat lieviä ja vain yksi joutui sairaalahoitoon. Mahdollinen selitys voisi olla, että kaikki USA:n laivaston alokkaat saavat MPR-rokotuksen, eli miehistöllä olisi voinut olla tuore immuniteetti tehosterokotuksesta.

Pitäisikö kaikki siis rokottaa MPR-rokotteella? Tuoreessa American Society for Microbiology mBio -lehdessä olleessa artikkelissa tätä esitetään ”low risk – high reward” lähestymistapana varsinaisia koronarokotteita odotellessa.

Jos MPR-rokotus suojaa vaikealta Covid-19 taudilta niin mikä sen komponenteista on kysymyksessä ja millä mekanismilla? Tuhkarokkorokote on ensimmäinen ehdokas. Tuhkarokkoviruksesta löytyy 30 aminohapon sekvenssi fuusioproteiinista, jolla on homologia koronaviruksen S-(piikki)proteiinin kanssa. Selitys voisi olla yksinkertaisesti tuhkarokkovasta-aineiden ristireaktio SARS-CoV-2:n kanssa. Itse asiassa tällainen ristireaktio on kuvattu vuosia sitten alkuperäisen SARS-viruksen kanssa.

Tuhkarokkovirus kuuluu paramyksoviruksiin, kuten myös toinen MPR-rokotteen komponentti sikotautivirus. Myös sikotautiviruksesta löytyy homologia SARS-CoV-2:n kanssa. Sen sijaan vihurirokkovirus ei ole paramyksovirus, mutta sen glykoproteiinista löytyy samanlainen 30 aminohapon yhteinen sekvenssi. On myös jonkin verran näyttöä siitä, että vihurirokkovasta-aineet voisivat suojata ja käänteisesti, että varsinkin voimakasoireisessa Covid-19 infektiossa vihurirokkovasta-aineet nousevat tämän ristireaktion seurauksena.

Kysymys ei välttämättä ole pelkistä vasta-aineista. Tuhkarokkorokotuksen tiedetään vähentävän kaikkea infektiokuolleisuutta kehitysmaissa ja tämä vaikutus voi välittyä luontaisen immuniteetin kautta. Niinpä MPR-tehoste vanhemmille ihmisille voisi piristää myös tätä immuniteetin osa-aluetta.

Kaikkein parasta voisi olla yhdistää sekä tuhkarokkorokotteen että spesifisen koronarokotteen edut. Saksasta onkin tietoja kehitteillä olevasta yhdistelmärokotteesta, jossa tuhkarokkorokotevirus on saatu ekspressoimaan koronaviruksen S-proteiinia. Siis adenovirusvektorin tapaan, mutta tässä tapauksessa vektori olisikin elävä virus, joka itsessään voi lisätä suojaa Covid-19 tautia vastaan. (Homer C et al. 2020 bioRxiv preprint.) Tällaista voi syntyä, kun koronaviruspandemia on stimuloinut rokotekehittelyä ennennäkemättömällä tavalla.

Timo Vesikari

Olen rokotetutkimuksiin erikoistuneen Nordic Research Network Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Minulla on hyvin pitkä kokemus rokotteista ja rokotetutkimuksista, erityisenä kiinnostuksen kohteena on norovirusrokote.

Tuoreita blogitekstejä

PATH ja rotavirusrokote

PATH on lyhenne sanoista Programme for Appropriate Technology in Health. Voiko epäselvempää ilmausta enää olla? Tämä organisaatio toimii Seattlessa ja on vuosien aikana käytännössä ottanut

Lue artikkeli >>

Rotarokote on jo diabetesrokote, osa 2

Vuoden 2024 alussa on ilmestynyt kaksi suomalaistutkimusta, jotka sivuavat aihetta lasten ykköstyypin diabeteksen ehkäisemisestä virusrokotteilla. Artikkelit eivät tunnu kohtaavan, eivätkä aiheesta kirjoittaneet toimittajat mainitse toinen

Lue artikkeli >>

1960-luvun lääketiedettä

Olen tykännyt katsoa TV-sarjaa Berliinin kuuluisasta Charité-sairaalasta. Draaman keinoin on käsitelty 1800-1900-lukuen vaihdetta, kolmatta valtakuntaa 1933-1945 ja viimeksi DDR:n alkuvaiheita. Saksan historian tapahtumat ja lääketieteen

Lue artikkeli >>

Tohtoreita kouluputkesta

Hallitus on päättänyt satsata tutkimukseen ja kohdistaa lisärahoitusta tohtorikoulutukseen. Suunnitelmana on rahoittaa seuraavien vuosien aikana tuhat uutta tohtorikoulutuspaikkaa. Satsaus on Suomen oloissa suuri ja luulisi,

Lue artikkeli >>

Tuhkarokkouutiset tuovat vaihtelua

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) puhuu mieluummin mistä tahansa muusta tartuntataudista kuin koronasta. Viime syksynä, kun oli ilmeistä, että koronatehosteiden antamisessa oli pahasti myöhästytty, niin

Lue artikkeli >>