Tampereella pidettiin 30-31.3. ”Virologipäivät”, joka on perinteinen kokous jo vuosikymmenten takaa. Itsekin olen usein ollut järjestäjänä. Tämän kokouksen olisi pitänyt olla maaliskuussa 2020, mutta se lykkääntyi koronan vuoksi 3 vuotta. Uusi ajankohta antoi aiheen järjestää paneelikeskustelu koronan jälkipyykistä.
Viidestä panelistista neljä oli virustutkijoita, jotka ovat näkyneet julkisuudessa koronan aikana. Virusprofessorit katsoivat asiaa paljolti koronan diagnostiikan kanalta. Suuri saavutus korona-aikana oli PCR-diagnostiikan nopea leviäminen ja testien yleistyminen harvinaisesta erikoistutkimuksesta jokapäiväiseksi. Vaikka virusten PCR-testejä on tehty diagnostiikkamielessä parikymmentä vuotta, niin vasta nyt niistä tuli sekä yleisiä että halpoja. Halpuus on kuitenkin harhakuva. Vaikka koronataudin toteamiseksi tehdyt testit olivat ”ilmaisia”, niin yhteensä koronan diagnostiikkaan käytettiin kuulemma 1,2 miljardia euroa, eli selvästi enemmän kuin rokotteisiin.
Jälkikäteen tutkijat kuitenkin arvioivat, että valtion olisi tullut panostaa koronan diagnostiikkaan paljon enemmän heti alkuvaiheessa. On totta, että epidemian alussa moni koronatapaus jäi varmistamatta, kun testejä ei ollut saatavilla. Tarvittava alkuvaiheen panostus koronalaboratorioihin olisi tutkijoiden mukaan ollut 200 miljoonan euron luokkaa, eli tällaista panostusta tarvittaisiin uudelleen, jos jokin uusi pandemia on tuloillaan. Valtio tuskin toimii näin. Löysää rahaa ei ole irrotettavaksi ilman täsmällistä kohdetta.
Seuraava kysymys on, tai olisi, mihin nopean toiminnan pandemiaraha pitäisi kohdentaa, kun valmistaudutaan uuteen teoreettiseen uhkaan. Kaikki varmaan hiljaa mielessään ajattelevat, että ”minun laboratoriooni” tai ”minun laitokseeni”, mutta tätä ei ihan kehdata sanoa ääneen.
Sen sijaan sanotaan, että johonkin laitokseen, uuteen voimakkaaseen keskusyksikköön. Uutta tuskin perustetaan, vaikka joku panelisti kaipasi takaisin lääkintöhallitusta. Vanhastaan on olemassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, jolle keskuslaboratorion rooli voisi sopia. THL olikin aikaisemmin tieteellisesti vahvempi, mutta viime vuosina esimerkiksi virusosaamista on radikaalisti supistettu mm. lopettamalla kaikki tutkimusprofessuurit. Yliopistojen virusprofessorit tuskin haluaisivat palauttaa vanhaa tilannetta.
Kun virusopin asiantuntemus on hajallaan eri yliopistoissa, on vaikea kuvitella, että asiantuntijoilla olisi yhtä yksimielistä mielipidettä. Panelistit itse puhuivat ”siiloutumisesta”. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että paneelin toinen johtava teema (lisää rahaa tutkijoille -teeman ohella) oli se, että poliitikkojen ei pitäisi tulla asiantuntijoiden tontille, vaan pysyä omassa ”lestissään”. Asiantuntijoiden hajanaisuus tekee rajanvedon kuitenkin vaikeaksi.
Oma käsitykseni kyllä on, että hallitus olisi mielellään tukeutunut enemmänkin asiantuntijoihin, jos sellaisia olisi ollut lähellä. Hallituksen luonnollinen asiantuntijaorganisaatio olisi teoriassa THL, mutta sieltä ei kovin paljoa hyviä neuvoja saatu, koska asiantuntemuksen taso oli usein heikko. Lisäksi oli ilmiselvä riitatilanne THL:n ja sosiaali- ja terveysministeriön välillä.
Jos THL olisi saanut johtaa, olisi menty Ruotsin tielle ja koronakuolemia olisi ollut tuplaten nykyiseen verrattuna. Onneksi keväällä 2020 hallitus – ennen kaikkea pääministeri – otti ohjat käsiinsä, totesi poikkeustilan, otti käyttöön valmiuslain ja määräsi koko joukon sulkuja. Näistä hienoin oli mielestäni Uudenmaan eristäminen muusta maasta poliisin ja armeijan voimin. Toimi saattoi olla ylimitoitettu, mutta herätti kansan uskomaan, että nyt on tosi kysymyksessä.
Jälkikäteen on muodikasta taivastella sitä, että mentiinkö joissakin sulkutoimissa liian pitkälle. Virustutkijatkin yrittivät puhua psyykkisistä traumoista. Tämä ei kuitenkaan oikein istu virologien toimenkuvaan. Tehokkaan diagnostiikan korostamisessa on kyllä perää: Suomea jonkin verran paremmin pärjäsivät Norja ja Tanska, joissa koronan diagnostiikkaan panostettiin Suomea enemmän.
Kirjoittaja Timo Vesikari
