Luin juuri artikkelin, jossa kuvattiin vesirokkorokotuksen vaikutuksia Italiassa. Italia on yksi harvoja maita, joissa yleinen vesirokkorokotus on toteutettu. Vesirokkorokote otettiin siellä rokotusohjelmaan jo vuonna 2006. Italia on kuitenkin alueiden tilkkutäkki, jossa rokotusten käytännön toteutus eri osissa maata vaihtelee suuresti. Pohjoisessa sijaitseva Veneto (mm. Venetsia ja yliopistokaupunki Padova) on mallialue, jossa on asukkaita saman verran kuin Suomessa. Venetossa päästiin 90%:n rokotuskattavuuteen ja vastaavasti 90%:n vähenemään vesirokkotapauksissa jo vuonna 2014. Nyt lukemassani jutussa kerrottiin, että muillakin Italian alueilla olisi päästy tällaisiin lukemiin.
Vesirokkorokote on ollut hidas etenijä kansallisiin rokotusohjelmiin. Itse rokote rekisteröitiin EU:ssa terveille lapsille annettavaksi jo vuonna 1994. Myyntilupa perustui suurelta osin tehotutkimukseen, jonka teimme Tiina Variksen ja Tellervo Sormusen kanssa vuosina 1991-1993 Tampereella. Piti vähältä, että rokotetta ei otettu Suomen kansalliseen rokotusohjelmaan jo silloin, mutta näin ei käynyt. USA:sta tuli ensimmäinen maa, jossa yleinen vesirokkorokotus toteutettiin vuodesta 1995 alkaen, tosin sielläkin hitaasti. Euroopan maista vain Saksa on toteuttanut kunnolla lasten vesirokkorokotuksen vuodesta 1997 lähtien, ja nyt sitten Italia vuodesta 2006 ja Suomi vuodesta 2017. Monessa muussakin Euroopan maassa on annettu suosituksia, mutta vesirokkorokote on päätynyt omalla kustannuksella hankittavaksi.
Vesirokko on jonkinlainen rajatapaus lasten rokotuksissa: useimmille (90%) lapsille tauti on lievä ja ohimenevä, mutta pieni vähemmistö voi saada vakavan taudin, johon voi jopa kuolla. Lääkärien mielipiteet rokotuksen tarpeellisuudesta vaihtelevat. Useimmissa maissa on muutamia vesirokkorokotuksen puoltajia, mutta vastustajia tai välinpitämättömiä on enemmän. Olen istunut monessa eurooppalaisessa ja laajemmassakin monikansallisessa työryhmässä pohtimassa asiaa. Näissä on yleensä jäseninä asiaan uskovia, mutta vastustus alkaa, kun mennään työryhmien ulkopuolelle. Vastustaminen on jotenkin turvallista kirjoituspöytälääkäreille eli epidemiologeille, joiden ei koskaan tarvitse itse nähdä vakavaa vesirokkotapausta tai kuolemaa.
Oma suhtautumiseni vesirokkoon on määräytynyt paljolti, kun olin 1980-luvulla vastuussa syöpäpotilaiden infektioiden hoidosta TAYSin lastentautien klinikan syöpäosastolla ja hematologisella poliklinikalla. Tuolloin ei vielä ollut käytössä edes viruslääkkeitä ja vesirokko saattoi todella tappaa lapsen, jonka immuunipuolustus oli jo heikentynyt perussairauden vuoksi. Kantani on siitä lähtien ollut melko jyrkkä: vesirokkorokotus tarvitaan. Alkuun tämän ajatuksen edistäminen Suomessa oli melko lailla yhden miehen sotaa.
Vielä 1980-luvulla oli ajatuksena, että vesirokkorokote annettaisiin vain ns. riskiryhmille, kuten leukemiaa ja syöpää sairastaville lapsille. Kokeilimme tätä antamalla pieniannoksista vesirokkorokotetta syöpää sairastaville lapsille ja nuorille. Kun elävää rokotetta annettiin niin varovaisuussyistä piti lopettaa sytostaattihoito lyhyeksi aikaa. Se huoletti vähän. Poliklinikan huippusuosittu hoitaja Paula Ketola onnistui rekrytoimaan osanottajia tutkimukseen ja pääsimme jo lukuun 17, kun se tapahtui. Yhden teini-ikäisen leukemiapotilaan tauti uusi pari viikkoa rokotuksesta. Tietenkään emme voineet olla satavarmoja syy-yhteydestä, mutta tämä riitti. Ei enää potilaiden rokottamista, vaan kaikki lapset pitäisi rokottaa pienenä ennen kuin he ehtivät sairastua leukemiaan tai mihinkään muuhun immuunipuolustusta heikentävään sairauteen.
Esiinnyin yleisen vesirokkorokotuksen voimakkaana puolestapuhujana Kansanterveyslaitoksen ja THL:n asiantuntijaryhmissä vuosina 1995, 2000 ja 2008. Olin melko lailla yksin. Vähitellen vesirokkorokotus alkoi kuitenkin saada kannatusta myös kansallisessa rokotusasiantuntijaryhmässä (KRAR), jonka jäsen en ollut, kunnes lopulta vuonna 2017 vesirokkorokote otettiin kansalliseen rokotusohjelmaan sekä lapsille että alkuun myös teini-ikäisille. Vaikutus näkyi nopeasti.
Viimeinen silaus on kuitenkin jäänyt puuttumaan. Emme tiedä, onnistuuko vesirokon hävittäminen Suomessa tällä kahden annoksen rokotusohjelmalla ja suurella rokotuskattavuudella. Emme tiedä vastausta, koska THL:n viimeinen vesirokkopäivitys on vuodelta 2019. Vesirokon seuranta on ehkä unohtunut koronan vuoksi. Toisaalta korona-aika itsessään on voinut vähentää vesirokkotartuntoja. Toivottavasti THL aktivoituu ja saamme pian lisää tietoa. Suomi voi jo olla johtava maa vesirokon hävittämisessä, tai sitten ei.
Kirjoittaja Timo Vesikari
