Timo Vesikarin blogi

Tanskan malli rokotuksissa

Yhdysvaltain rokotusohjelmaa kaavaillaan supistettavaksi lisää eli tämä on RFK Jr:n seuraava askel. Tähänastiset supistukset ovat olleet kohtuullisen pieniä, mutta nyt mennään riskirajoille. Uuden suosituksen mukaan kansallisen rokotusohjelman 17 rokotteesta lapsille supistetaan pois 6 eli jäljelle jäisi vain 11. Maailman laajimmasta rokotussuosituksesta tulisi tynkä tai kauniimmin sanottuna jäljelle jäisi vain ydin. Käytännössä keskustelupakko vähentää rokotusten ottamista. Vakuutus kyllä korvaisi myös 6 pudotettua rokotusta. Nämä ovat hepatiitti A, hepatiitti B, meningokokki ACWY, influenssa ja rotavirus sekä osittain RSV. Suosituksesta poispudotetut 6 rokotusta ovat sellaisia, jotka lapsi voi kyllä saada, mutta se edellyttää keskustelua lääkärin kanssa ja yhdessä tehtyä rokotuspäätöstä.

USA:n terveysministerin mukaan mallina olisi Tanska. Varmaan siksi, että Tanskan kansallinen rokotusohjelma on Euroopan suppein. Mutta jos Tanskassa pärjätään sillä, niin kai se riittää myös USA:ssa? Tanska on itseriittoisten jääräpäiden maa, ainakin rokotusasioissa. Lisäksi siellä ollaan rahatietoisia, Dkr. on kovaa valuuttaa eikä euroa kaivata. Muistan kuinka 1970-luvulla tuhkarokkorokotus tuli Eurooppaan (Suomeen 1975), mutta Tanska harasi vastaan pitkälle seuraavalle vuosikymmenelle. Perusteena oli se, että aikaisemmatkin sukupolvet ovat tuhkarokon sairastaneet, joten nykyisetkin joutavat. Ehkä tuhkarokkoon kuoleminen oli Tanskassa harvinaista, mutta vammautumisia tuli kuitenkin. Vastaan haraamisessa ei ollut mitään järkeä, mutta sitä enemmän asennetta.

Uudessa USA:n poistolistassa huolestuttavin tapaus on rotavirusrokotus. Siinäkin vedotaan Tanskaan. Tanskassa rotavirusrokote ei todellakaan kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan. Toinen samanlainen maa on Hollanti. Molemmat meren rannalla. Meri-ilmasto vähän tasoittaa rotaviruksen epidemiologia niin, että tämä talvitauti ei esiinny yhtä korostettuina epidemiapiikkeinä kuin vaikkapa Suomessa. Molemmissa maatalousmaissa on enemmän lehmiä ja sikoja kuin ihmisiä. Voi olla, että jotkut altistuvat eläinten rotavirukselle ja saavat siten luonnollisen rokotuksen. Tuskin kuitenkaan kovin moni.

Sekä tanskalaiset että hollantilaiset ovat tarkkoja rahasta ja tekevät kustannushyötylaskelmia rokotuksista. Sopivasti laskemalla voidaan osittaa, että rotavirusrokotus ei ole taloudellisesti kannattavaa. Voisi olla paremmin kannattavaa suunnata rokotus niihin, jotka tulevaisuudessa tulevat sairastumaan rotavirustautiin. Tätä ei vain voi tietää etukäteen. Hollantilaiset ovat yrittäneet määrittää riskiryhmiä, kuten esimerkiksi keskosena syntyneet tai immuunipuutteiset. Suuntaamalla rokotus ”riskiryhmille” voidaan saada hyvä omatunto, mutta ei hyvää tulosta, koska suurin osa sairastuvista ei kuulu mihinkään ennalta määriteltyyn riskiryhmään.

Tanska ja Hollanti muodostavat valkean saarekkeen rotavirusrokotuksen Euroopan kartalla. Ympärillä olevat Saksa, Britannia, Norja ja Ruotsi antavat rotavirusrokotteen kaikille vauvoille. Tanskan ottaminen (USA:n) malliksi on siis hyvin tarkoitushakuista.

Rotavirusrokotteen poistamiseen USA:n suosituksista on toinenkin syy, joka on RFK Jr:lle henkilökohtainen. USA:ssa käytettävän rotavirusrokotteen (RotaTeq, Merck) taustalla on vahvasti Philadelphian lastensairaala ja Paul Offit, joka on ottanut RFK Jr:n kanssa jo kauan yhteen autismiasiasta (että rokotteet aiheuttaisivat autismia). Koko tarina on kerrottu Offitin kirjassa ”Autism’s False Prophets”.

Olen suhtautunut maltilla RFK Jr:n tekemiin muutoksiin rokotussuosituksissa, mutta nyt meni överiksi.

Kirjoittaja Timo Vesikari

Timo Vesikari

Olen rokotetutkimuksiin erikoistuneen Nordic Research Network Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Minulla on hyvin pitkä kokemus rokotteista ja rokotetutkimuksista, erityisenä kiinnostuksen kohteena on norovirusrokote.

Tuoreita blogitekstejä

Oikeat ja väärät rokoteasiantuntijat

Kyllähän se vähän harmitti, kun Lääkärilehden toimitus antoi pakit ja hylkäsi vastineeni professori Matti J. Tikkasen kirjoitukseen rokoteasiantuntijoiden sivuuttamisesta USA:ssa terveysministeri Robert F. Kennedy Jr:n

Lue artikkeli >>

Lääketiedettä Venäjän kanssa – ei enää

Tampereella oli koolla vanhoja infektiotautiprofessoreita. Jukka Lumio, TAYS:in entinen infektiotautiylilääkäri, piti erinomaisen esityksen kokemuksistaan kurkkumätätutkimuksesta yhteistyössä Pietarin Botkinin sairaalan kanssa. Esitys kirvoitti muistelemaan sekä kurkkumätää

Lue artikkeli >>

Tanskan malli rokotuksissa

Yhdysvaltain rokotusohjelmaa kaavaillaan supistettavaksi lisää eli tämä on RFK Jr:n seuraava askel. Tähänastiset supistukset ovat olleet kohtuullisen pieniä, mutta nyt mennään riskirajoille. Uuden suosituksen mukaan

Lue artikkeli >>

RFK Jr:n terveystoimet ansaitsevat kiihkottoman tarkastelun

Kurssitoverini, emeritusprofessori Matti J. Tikkanen kirjoittaa Lääkärilehdessä 19.12.2025 otsikolla ”Lääketieteellisen tutkimustiedon sivuuttaminen”. Hän mainitsee hyvänä esimerkkinä asiantuntijoiden sivuuttamisesta hyvinvointialueiden lukumäärän. Varoittavana esimerkkinä Tikkanen käyttää Yhdysvaltain

Lue artikkeli >>

Rokote kuin tupakka?

”Tupakka tappaa” lukee savukeaskin kyljessä paksureunaisessa mustassa ruudussa. Se on varmasti aika tehokas pelote, ja teho perustuu suoraviivaiseen ilmaisuun sekä siihen, että ihmiset ilman muuta

Lue artikkeli >>