Heti omikronin ilmaannuttua kirjoitin, että tässähän voisi olla ainesta eläväksi koronarokotteeksi. Luonnollisella tavalla heikentynyt variantti olisi ehkä sopiva lähtökohta geneettiselle manipulaatiolle, joka heikentäisi virusta lisää niin, että sitä voisi käyttää rokotteena. En tiedä, onko tällaiseen ryhdytty, mutta omikron näyttää tällaisenaankin toimivan eräänlaisena rokotteena, joka tehostaa immuniteettia henkilöillä, jotka ovat saaneet 2 tai 3 rokotusta. Onkin kysytty, pitäisikö rokotettujen suorastaan hankkiutua omikronin tartutettavaksi, jolloin saataisiin vielä parempi ja pitkäkestoisempi suoja vastaisen varalle. Tätä on alettu nimittää superimmuniteetiksi.
Toisinpäin asia kyllä toimii: Kun koronan sairastaneille (ja siitä toipuneille!) annetaan rokote, niin saadaan immuunivaste, joka on paljon parempi kuin jos annetaan vain 2 rokotusta. Näin juuri pitäisikin toimia. On aika outoa, että koronan sairastamista käytetään rokotuksen korvikkeena koronapassin myöntämisessä. Sairastettu tauti antaa suojaa, mutta ei kovin pitkäksi aikaa eikä varsinkaan uusia variantteja vastaan. Olisi paljon selvempää, jos kaikille koronan sairastamisesta riippumatta annettaisiin lähtökohtaisesti 2 rokotusta ja siitä koronapassi. Kolmannen rokotuksen voisi sairastaneilta ehkä jättää pois. Tauti plus 2 rokotusta antaa varmasti superimmuniteetin.
Mutta alkuperäinen kysymys oli toisinpäin: Pitäisikö rokotettujen, ehkä pian tehosteen jälkeen, tahallaan altistaa itsensä omikronille? Tahattomasti näin tapahtuu kaiken aikaa, kun omikron tarttuu niin helposti, eikä rokoteimmuniteetti kovinkaan hyvin estä tartuntaa, vaikka estääkin taudin, ainakin pahan sellaisen. Tuloksena on entistä parempi suoja vastaisen varalle. Mutta tahallisen altistamisen suositteleminen on riskipeliä, sillä rokotettujen joukossa on aina sellaisia, joilla rokotesuoja ei estäkään tautia.
Vanha esimerkki on lasten vesirokkokutsut. Luonnollinen vesirokkotartunta antaa paremman suojan kuin rokotus (tosin 2 rokotusta pääsee jotakuinkin samaan). Vanha tapa on ollut järjestää vesirokkoisen lapsen ympärille kutsuja, joilla hankitaan tämä lievä lasten tauti. Tämä on muuten hyvä, mutta aina vesirokko ei ole lievä, ja joku onneton voi kutsujen seurauksena sairastua pahasti ja joutua sairaalaan. Sama juttu koskee omikronin tartuttamista rokotettuihin.
Myös polio voi käydä historialliseksi vertailuksi. Elävä poliorokote on parempi kuin tapettu ei-elävä, mutta se aiheuttaa joskus (1:800 000) halvauksia. Suomessa ei elävää rokotetta ole tästä syystä käytetty, mutta Tanskassa on vuosikymmeniä hyödynnetty molempia rokotteita. Lapset ovat saaneet pari annosta pistettävää tapettua rokotetta ja tämän suojassa on sitten annettu suun kautta elävä rokote. Näin on saatu turvallisesti ”superimmuniteetti” poliota vastaan.
Voi olla, että tällainen yhdistelmärokottaminen olisi pitkän päälle hyvä myös koronaa vastaan. Pelkän pistoksen toistaminen muutaman kuukauden välein ei oikein kuulosta hyvältä, mutta se on tällä hetkellä ainoa, mitä saatamme tehdä tai edes kuvitella. Rokotteessa käytetään edelleen samaa koronaa kuin aluksi, eli kaikki koronarokotteet perustuvat alkuperäiseen koronavirukseen eikä variantteja vastaan ole ainakaan toistaiseksi kehitetty omia rokotteita. Omikronia vastaan kyllä on mRNA-rokotteet kehitteillä, mutta miten niitä pitäisi käyttää, on auki. Pistettävän ei-elävän ja vaikka nenään annettavan elävän koronarokotteen yhdistelmä on tällä hetkellä vielä täyttä utopiaa.
Koronataistelussa käytetään usein sotavertauksia. Tilanne on vähän kuin Irakin sotaan lähdettäessä. Bushin hallinnon puolustusministeri Donald Rumsfeld sanoi vastauksena kriitikoille, että ei sotaan lähdetä unelma-armeijan kanssa, vaan sillä armeijalla, joka on olemassa. Näin on koronataistelussakin: annetaan sitä rokotetta, joka meillä on.
Kirjoittaja Timo Vesikari
