Nyt kun korona ei enää saa kaikkea huomiota, on alettu puhua seuraavasta pandemiasta. Sanotaan fraasinomaisesti, että kysymys ei ole, tuleeko seuraava pandemia vaan milloin se tulee. Korona-ajan järkytykset vaikuttavat tähän mentaliteettiin. Toisaalta voisi sanoa (muodikkaasti), että jäitä hattuun, korona oli poikkeus, koska sen aiheutti keinotekoinen, ihmisen ”parantelema” koronavirus. Sen vuoksi voidaan tarkastella erikseen koronaa ja toisaalta epidemioita tai pandemioita, jotka ovat johtuneet luonnollisista viruksista.
Päivän termi on kuitenkin ”varautuminen” eli ”pandemia preparedness”. WHO ja Maailmanpankki ovat luoneet työryhmän, jonka nimi on ”Global Preparedness Monitoring Board”, ja joka on viettänyt kansainvälistä epidemiaan varautumispäivää ja tuottanut raportin, joka esitellään WHO:n yleiskokoukselle keväällä 2025. Komitea on tuottanut listan viruksista, joilla on potentiaalia aiheuttaa isoja epidemioita tai jopa pandemia.
Listan saa helposti kuulostamaan pelottavalta, kuten esim. Zika, West Nile, Chikungunya, Ebola, Lassa, Nipah, Dengue, Oropouche; nämä tietenkin m-rokon, SARS:in ja lintuinfluenssan päälle. Kaikkiin näihin ja moneen muuhun pitäisi ”varautua”. Tästä on helppo ymmärtää, että kysymys on resursseista. Tarvitaan lisää rahaa epidemiologiaan, mallinnukseen, virusdiagnostiikkaan ja rokotekehitykseen. On helpompi vaatia resursseja vaikka kansallisella tasolla, kun jokin iso, arvovaltainen kansainvälinen organisaatio on taustalla.
Tietenkin kannatan virologian resurssien lisäämistä, mutta sillä ei estetä seuraavaa pandemiaa, eikä ole mahdollista ”varautua” kaikkeen. Korona kohdalla tapahtui tavallaan päinvastoin. USA:ssa pantiin paljon resursseja mm. koronavirukseen varautumiseen. Työtä perusteltiin juuri sillä, että etsitään luonnosta eläinten (lepakon) koronaviruksia ja selvitetään, millä niistä voisi olla potentiaalia tarttua ihmisiin ja ehkä aiheuttaa isompikin pandemia. Kun tällaista virusta ei suoraan löytynyt, alettiin selvittää, mitä pitäisi viruksissa tapahtua, että niistä tulisi ihmiselle vaarallisia. Näin syntyivät kuuluisat ”gain-of-function”-tutkimukset, jotka johtivat ensin ihmiseen tarttuvien koronavirusmuotojen kehittämiseen ja sitten sellaisen leviämiseen. Samalla varauduttiin myös rokotteen kehittämiseen. Ihan hyvä, mutta ilman virusten manipulointia ei rokotettakaan olisi tarvittu.
Eläinten virusten hyppääminen ihmiseen on hyvinkin mahdollista, mutta että viruksesta samalla tulisi tehokkaasti ihmisestä toiseen tarttuva, on tuiki harvinaista. Koronaviruksista SARS ja MERS ovat hypänneet ihmiseen, mutta niiden tautiketjut ovat tyssänneet lyhyeen. M-rokko on myös hypännyt, mutta leviäminen ihmisestä toiseen on rajallista.
Nykyään on paljon esillä lintuinfluenssa H5N1. Runsaan 20 vuoden aikana se on WHO:n mukaan aiheuttanut 972 tapausta ihmisellä ja näistä 468 on kuollut. Kysymyksessä on selvästi tappava virus, joka tarttuu huonosti ihmiseen. Tilanne ei ole muuttunut koko seuranta-aikana. Kauhun hetkiä koettiin vuonna 2011, kun kaksi tutkijaa, Yoshihiro Kawaoka (USA) ja Ron Fouchier (Hollanti) kehittivät kumpikin lintuinfluenssavirusvariantin, joka tarttui hyvin hilleriin (ferret) ja hilleristä toiseen. Hilleri on yleisesti käytetty ihmistä vastaan malli influenssan tutkimiseen, koska tämän viruksen näkökulmasta hilleri on kuin ihminen. Tutkijat aikoivat julkaista keittokirjamaisen tiedon siitä, miten temppu tehdään, mutta nämä aikeet saatiin jotenkuten estettyä. Tiedämme siis, että lintuinfluenssavirus voisi olla todellinen uhka, jos sitä sopivasti muunnellaan. Se ei kuitenkaan ole itsestään muuttunut kovin vaaralliseksi ihmiselle, ei USA:ssa vuonna 2024 vaikka olikin tarttunut nautakarjaan eikä Suomessa vuonna 2023, vaikka oli tarttunut minkkeihin. Linnuissa H5N1-virus on toki sekä leviävä että tappava.
Kaikki influenssavirukset ovat alun perin lintujen viruksia, mutta jotkut ovat sopeutuneet ihmiseen niin hyvin, että kiertävät jatkuvasti, eli ovat ns. kausi-influenssaviruksia. Silti suuret pandemiat, kuten vuosina 1918-1920 H1N1 ja vuonna 1957 ”aasialainen” H2N2 ovat asia erikseen, eikä kummastakaan oikein tiedetä, miten ne alkoivat. Ihmetyttävä on myös vuosien 2009-2010 sikainfluenssa, jonka aiheuttajassa (H1N1) oli genomin osia neljästä eri influenssaviruksesta. Edelleenkään ei tiedetä, miten tällainen kombinaatio on päässyt syntymään. Tauti ei ollut suurten pandemioiden veroinen, mutta ihan tarpeeksi paha: arviot kuolleista ovat satoja tuhansia mutta ei miljoonia.
Oli virus mikä tahansa, yksi yhteinen riskitekijä pandemioilla on: elämme liian tiheästi. Jos ihmiset pitäisivät koronaturvaväliä (2 metriä) kaikissa toimissaan, ei mikään virus voisi päästä koskaan kehittymään pandemiaksi.
Kirjoittaja Timo Vesikari
