Professori Tapio Nikkari kuoli 90-vuotispäivänään 13.3.2025. Emme olleet niin läheisiä, että olisin kuullut uutisen tuoreeltaan vaan luin kuolinilmoituksen vasta hautajaisten jälkeen. Tunsimme kuitenkin pitkältä ajalta, johon sisältyi erilaisia yhtymäkohtia.
Tapio Nikkari oli vierailevana tutkijana Rockefeller yliopistossa New Yorkissa 1971-1972, eli juuri ennen kuin itse meni New Yorkiin. Hän palasi Amerikasta melkein suoraan Tampereelle niin kuin minäkin paria vuotta myöhemmin. Tapio oli yksi ensimmäisiä Tampereen uuteen lääketieteelliseen tiedekuntaan nimitettyjä professoreja. Hän sai nimityksen biolääketieteen professoriksi vuonna 1973 ja hoiti samaa virkaa eläkkeelle jäämiseensä saakka 1997. Tapio Nikkarin ala oli lääketieteellinen biokemia ja hän kuului vanhan ”Bion” kovaan ytimeen, jonka hänen lisäkseen muodostivat professorit Pentti Tuohimaa (anatomia), Simo Oja (fysiologia), Kari Krohn (patologia), Heikki Vapaatalo (farmakologia) ja Elli Jansson (mikrobiologia).
Tapio Nikkari toi Amerikan tuliaisina uusia tutkimusmetodeja ja ideoita. Hän käytti soluviljelyä kuten minäkin Tampereelle tultuani 1975. Yksi Nikkarin ensimmäisistä oppilaista oli myöhempi lastenlääkäri Matti Salo. Jonkin soluviljelmän kanssa oli ongelmaa ja Matti kertoi siitä minullekin. Yritin ehdottaa jotain, mutta Matti kuittasi sen tokaisemalla ”tässä ohjeessa ei voi olla vikaa, koska itse Tapio Nikkari on sen minulle antanut”.
Tarkkuus ja selkeys olivat Tapio Nikkarille ominaisia myös hänen opetuksessaan. Kutsuin hänet lastentautien iltameetingin luennoitsijaksi joskus 1980-luvun puolivälissä. Tapion selittämänä minulle valkeni ensimmäistä kertaa kunnolla, mitä on paha (LDL) ja hyvä (HDL) kolesteroli. Nykyäänhän jo melkein lapsetkin tietävät nämä asiat.
Tulin uudelleen Tampereelle virologian professoriksi vuonna 1991 ja olin silloin nuorin ”Bion” professoreista. Kuitenkin melkein saman tien Tapio Nikkari ehdotti minua biolääketieteen laitoksen johtajaksi. Hyvä homma (Tapio oli itsekin ollut tehtävässä), mutta sikäli epäkiitollinen, että piti koettaa pitää kaikki professorit tyytyväisinä. Pian kuitenkin alkoi tapahtua, kun Tampereen lääketieteellistä ruvettiin lakkauttamaan 1990-luvun alun laman seurauksena. Kaikki muut Suomen lääketieteelliset tiedekunnat olivat jotenkin poliittisessa suojeluksessa, mutta Tampere ei. Tapio teki puolustustaistelun aikana laskelmia, jotka osoittivat, että objektiivisesti mitattuna (esim. julkaisujen pisteiden mukaan) Tampere ei ollut sen huonompi kuin vaikkapa Turku tai Kuopio, mutta järkisyyt eivät silloisessa tilanteessa painaneet.
Tiedekunnan puolustustaistelu johti vain torjuntavoittoon ja sekä opiskelijamäärän että määrärahojen dramaattiseen pudotukseen. Tampereella jouduttiin vähentämään henkilökuntaa, myös irtisanomisilla, mikä oli ainutlaatuista Suomen yliopistoissa. Tehtävä jäi minulle laitoksen johtajana, ja hoidin sen lähes yksin. Epävirallisesti ja muiden tietämättä neuvottelin Tapion kanssa ja sain taustatukea.
Tapio Nikkari ohjasi useita väitöskirjoja. Hänen tähtioppilaansa oli Seppo Ylä-Herttula. Tiedekunnan supistusten jälkeen yritimme pitää kiinni parhaista nuorista tutkijoista, mutta Sepon kohdalla emme onnistuneet vaan hän lähti Kuopioon, josta käsin hänestä on tullut kuuluisa. En varmaankaan osannut tehdä riittävän hyvää tarjousta, mutta ei niissä oloissa sellaista tullut Tapioltakaan.
Tapio itse päätti jäädä eläkkeelle heti kun pääsi. Hän jätti tieteen taakseen ja keskittyi golfiin, minkä jälkeen kaikki tiedekunnassa muistelivat häntä vain hyvällä. Tapio Nikkarin monikymmenvuotinen professuuri jäi tosin pitkiksi ajoiksi vaille vakinaista ja läsnä olevaa hoitajaa, kunnes hänen oma poikansa Seppo Nikkari nimitettiin virkaan lopulta vuonna 2019.
Ennen eläkkeelle lähtöä vuonna 1997 Tapio Nikkarista maalattiin muotokuva. Kuvassa Tapio valmistelee luentoa ja pitää kädessään muovikehyksistä diaa. Hän itse arveli, että tämä asia voi olla kuvassa arvokkainta: tulevaisuuden katsojat näkevät ja ihmettelevät miten alkeellisella tavalla dioja näytettiin vielä 1990-luvulla. Muotokuvan maalasi Alexandr Bakharev, joka oli maalannut Suomessa useita kuuluisuuksia ja joka jatkoi vielä muidenkin professoreiden maalaamista. Muotokuvan paljastustilaisuudessa Tapio hämmästytti yleisöä kiittämällä taiteilijaa venäjäksi, ja kävi ilmi, että heillä oli ollut rattoisia juttutuokioita muotokuvaa tehden. Näin Nikkari onnistui yllättämään vielä viimeisenä tekonaan tiedekunnassa. Liekö venäjän taito ollut yhteydessä Tapio Nikkarin sukujuuriin Laatokan Karjalassa, en tiedä.
Tapio Nikkarin muistokirjoitus on ilmestynyt Helsingin Sanomissa 11.4.2025.
Kirjoittaja Timo Vesikari
