”Jos lährettäis”, sanoi Pispalan palokunta, ”vaan taitaa sarekin tulla”. Tämä sopisi hyvin tamperelaisen pääministerin sanomaksi, mutta sopii yhtä lailla muille ns. päättäjille. Suomessa ”päättäjille” on yhteistä, että ei päätetä.
Koronaepidemian sammuttavaa sadetta on odotettu koko syksy, mutta sitä ei ole kuulunut. Jos jotain on odotellessa tehty, niin se on ollut lähinnä kosmeettista. Tartuntojen määrä on noussut uusiin ennätyslukemiin, vaikka THL on viisaudessaan kehottanut vähentämään testausta rokotettujen osalta. Sairaalahoitoon joutuneiden määrä on kuitenkin lahjomaton mittari, joka kertoo tilanteen tasaisesta huononemisesta viimeisen kahden kuukauden aikana. Potilaiden määrän tasainen kasvu voi juuri selittää toimiin tarttumattomuutta: Kun ei ole ollut yhtä isoa roihahdusta, niin ei ole yhtä selvää kohtaa, jolloin palokunnan olisi pitänyt lähteä liikkeelle. Tämä on sama kuin status quo – harha, jossa on aina parempi, kun ei muuteta mitään.
Tähänastinen epidemian tasainen eteneminen ja siis paheneminen on tapahtunut deltavariantin ollessa valtaviruksena. Siihen rokotus tehoaa varsin hyvin ja kun kahden rokotuskerran kattavuus on ylittänyt 80%, niin epidemian etenemistä on voitu hidastaa vaikkakaan ei estää. Lapsiin delta ei ole levinnyt kovinkaan tehokkaasti.
Nyt kuitenkin varsinainen roihahdus on ihan nurkan takana. Tanskassa ja Norjassa omikron on jo valtavariantti, kuten Britanniassakin. Kun Suomessa on 2000 todettua koronatartuntaa vuorokaudessa, niin luku väestöltään samankokoisessa Tanskassa on 11000. Ero johtuu omikronista. On täysin epärealistista ajatella, että omikron voitaisiin pysäyttää Helsinki-Vantaan rajatarkastuksissa. Omikron on hyvin pian valtavirus täälläkin ja silloin roihahtaa.
Palokunnan pitäisi siis lähteä liikkeelle silloin, kun palon alku on vielä pieni. Omikron leviää ainakin Ranskassa erityisesti 6-10-vuotiaiden keskuudessa ja sama tapahtuu varmasti muuallakin. Juuri nämä lapset päätettiin olla rokottamatta. Olisi varmasti viisasta sulkea koulut nyt heti, pari päivää ennen joululoman alkua. Ei koulussa viimeisinä päivinä kuitenkaan mitään tähdellistä tehdä. Avattaisiin koulut sitten pidennetyn joululoman jälkeen epidemiatilanteen mukaan.
Sitten vaan Tanskan malliin kokoontumisrajoitukset ja iltaravintoloiden sulku jne. Kyllä lista toimenpiteistä on tiedossa, mutta uskallus puuttuu. Tulee taas mieleen Jean-Claude Junckerin vanha viisaus ”kyllä me poliitikot tiedämme, mitä pitäisi tehdä, mutta emme tiedä, miten tulisimme valituksi uudelleen sen jälkeen”.
Aina on jotkut vaalit tulossa. Nyt aluevaalit. On vaikea kuvitella mitään tyhjänpäiväisempää. Nihilistinen asenteeni voi johtua yleisestä allergisoitumisesta sanoille alue, alueellinen päättäminen, aluehallinto, avi jne. En edes tiedä, missä joku avi on ja kuka tämän lyhenteen takana istuu.
Avi on yksi symboli koronatoimien kompuroinnille pitkin syksyä. Hallituksen ja päättäjien kulunut sanonta on, että ”lopullinen päätösvalta asiassa on alueilla”. Mutta aveilla ei ole resursseja eikä kanttia. Eivät avit ole ”lähellä” eikä heillä ole paikallistuntemusta. Paikallistuntemusta epäilemättä on alueellisilla pandemiaohjausryhmillä, eli ns. koronanyrkillä. Nämä nyrkit vain ovat niin pehmeiden tumppujen peitossa, että iskut eivät tunnu.
”Koronanyrkeillä” on kasvot, mutta se saattaa kääntyä itseään vastaan pienillä alueilla. Voiko joku kuvitella, että Pirkanmaan koronanyrkki olisi käskenyt pelata Ilves-Tappara ottelun 3.12. ilman yleisöä? Tai järjestää Nokia Areenan avajaiset 15.12. virtuaalisesti? Molemmat olisivat olleet tehokkaita koronan rajoitustoimia Pirkanmaalla. Ei kukaan halua yhdistää omaa nimeään tai kasvojaan tällaisiin toimiin, sen enempää kuin kukaan ei halua nimellään perua pikkujouluja tai teattereita joulun alla.
Ikävien, mutta välttämättömien päätösten pitäisi tulla pääkaupungista, mutta tähän päivään mennessä ei vaan ole kuulunut.
Kirjoittaja Timo Vesikari
