Timo Vesikarin blogi

Onko RFK Jr. vaarallinen terveysministerinä?

USA:n terveysministeriksi on vahvistettu Robert F. Kennedy Jr. Senaatin kuulustelut olivat tavanomaista sitkeämpiä, sillä häntä vastustettiin laajasti. Mm. 90 nobelistia oli allekirjoittanut vastustavan kirjelmän. Yleinen leima RFK:lle oli, että hän on ”anti-vax” eli rokotevastainen, eikä siksi sovi terveysministeriksi. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut (Pukki rokotekaalimaan vartijana USA:ssa? 19.11.2024) että tällainen leimaaminen on asioiden yksinkertaistamista ja että RFK:n vastustuksen takana on muita, usein vastustajien omia taloudellisia intressejä.

Tilasin ja luin RFK:n kirjan ”The Real Anthony Fauci”. Kirja kritisoi USA:n koronanvastaisia toimia johtanutta lääkäriä, joka näkyi aina presidentin (sekä Trumpin että Bidenin) vierellä. Kirjan esittelyssä eräs rokotetutkija sanoo, että oli mitä mieltä tahansa (ja hän on usein eri mieltä) niin RFK:n tekstiä kannattaa aina lukea. Yhdyn tähän, sillä RFK ja hänen avustajakaartinsa ovat tehneet erittäin laajaa taustatyötä kirjaa varten. Lisäksi tunnen sympatiaa sellaista kaveria kohtaan, joka kirjoittaa juttunsa käsin lehtiöön ja korvaamaton assistentti sitten muuntaa sen luettavaksi (minäkin olen kirjoittanut 50 vuoden ajan voittopuoleisesti amerikkalaiselle ”legal size” lehtiöpaperille, väri keltainen).

Kritiikki Anthony Faucia kohtaan ulottuu aikavälille AIDS:sta COVIDiin eikä kaikkea voi siteerata. Keskeinen pointti on taloudellinen valta. Anthony Fauci on ollut 40 vuotta USA:n kansallisen terveysinstituutin NIH:n infektiotautiosaston eli NIAID:n johtaja. Yksin tämän osan budjetti on yli 6 miljardia dollaria, josta 3 miljardia menee tutkimusrahoitukseksi muille, lähinnä yliopistojen tutkijoille. Näin suurilla summilla on välttämättä vaikutusta. RFK:n mukaan Fauci on luonut infektiotautien rahoitusimperiumin, jota hän hallitsee. Jos häntä kritisoi niin rahahanat menevät kiinni, tästä RFK kertoo esimerkkejä. Uskon, että nobelistien kritiikki ja pelko RFK:n nimitystä vastaan on ollut pelkoa siitä, että RFK:n päästyä terveysministeriksi rahoitus loppuu.

RFK on sanonut, että haluaa siirtää tutkimusrahoituksen painopistettä suurten kansantautien ehkäisyyn. Rokotetutkijana minun pitäisi kannattaa nykytilannetta, että miljardikaupalla rahaa käytetään infektiotautien ja rokotteiden tutkimiseen USA:ssa. Mutta kyllä tätä vastakkaistakin näkökantaa voi ymmärtää. NIAID:n (ja siis valtion) rahat sekoittuvat vastaanottajapäässä lääketeollisuuden rahojen kanssa ja samalla sekoittuvat intressit. (Samaa olen itsekin toistuvasti sanonut: valtion viranomaislaitoksen eli Suomessa THL:n ei pitäisi tehdä tutkimusta lääketeollisuuden kanssa. Aina olen hävinnyt tämän keskustelun, ja nyt perustamani Rokotetutkimuskeskus on siirretty THL:n enemmistöomistukseen.)

Otan tässä RFK:lta esimerkkejä koronarokotteista. RFK katsoo, että koronan lääkehoidot jätettiin liian vähälle huomiolle ja näin pedattiin aikaa rokotteiden kehittämiselle. Lääkehoitoja olivat erityisesti hydroksiklorokiini ja ivermektiini. RFK esittää runsaasti näyttöä näiden tehokkuudesta koronakuolemia vastaan, jos hoito aloitetaan varhain. Näin on muutenkin virustautien lääkehoidossa: hoito pitää aloittaa mahdollisimman pian tartunnan jälkeen. Nyt näitä lääkkeitä kiellettiin käyttämästä ennen lisätutkimuksia, ja uudet tutkimukset järjestettiin niin, että hoito aloitettiin vasta kun potilas oli joutunut sairaalaan. Teho jää silloin huonoksi. Rokotekehityksestä RFK mainitsee erityisesti Modernan mRNA-rokotteen, jossa NIAID:n osuus oli suuri ja josta mm. Fauci hyötyi henkilökohtaisesti. Itse en usko, että koronasta olisi selvitty ilman rokotteita, mutta kyllä RFK:llakin on tässä pointti. Koronan varhaisella hoidolla olisi voitu päästä pitkälle.

Hurjimmat rokotekriitikot ja salaliittoteoreetikot väittivät korona-aikana, että koko koronapandemia oli lääketeollisuuden eli Big Pharman salajuoni, jotta voitaisiin myydä lisää rokotteita ja haalia voittoja. Itse en näille jutuille antanut mitään arvoa, mutta RFK näyttää, että jotain kumminkin oli. Jo muutamia vuosia ennen pandemian alkua pohdittiin mahdollisuutta, että muuntunut koronavirus leviäisi Kiinasta ympäri maailmaa. RFK esittää hyvin dokumentoituna, että lokakuussa 2017, siis 2 vuotta ennen koronapandemiaa, pidettiin kuivaharjoitus, jossa oli mukana rokotevalmistajien edustajia, Bill ja Melinda Gates säätiö, Faucin NIAID ja CIA. Harjoitus ennusti hämmästyttävällä tarkkuudella tapahtumat 2-3 vuotta myöhemmin.

Pian tämän SPARS-nimisen kuivaharjoituksen jälkeen Peter Daszak ja EcoHealth Alliance järjestivät NIAID:n rahoituksen Wuhanin virologian instituutissa tehtäviä koronaviruksen ”gain-of-function” tutkimuksia varten, siis kokeisiin, joissa lepakoiden koronavirusta muokattiin paremmin ihmiseen tarttuvaksi. Ei varmaan voida väittää, että tarkoitus oli järjestää viruksen karkaaminen laboratoriosta, mutta näin mitä ilmeisimmin tapahtui. Kuitenkin jo kuivaharjoituksessa varauduttiin siihen, että huhut laboratoriovuodosta voisivat alkaa levitä ja ne pitäisi tukahduttaa. Kun epidemia alkoi, Fauci yhdessä Wellcome Trustin kanssa palkkasi väkeä peittelemään laboratoriovuotoa, eli oli suoraan aktiivinen tässä asiassa.

Nyt kun COVID-19:n laboratoriolähtöisyys näyttää ilmeiseltä, voi palata kysymykseen, miksi suurin osa virologien valtavirrasta on väittänyt tätä vastaan. Tullaan takaisin rahaan, valtavirtavirologit eivät ole halunneet vaarantaa suhteita rahoituslähteisiinsä. RFK:n tulevalle tuuletukselle voi todella olla tarvetta.

Kirjoittaja Timo Vesikari

Timo Vesikari

Olen rokotetutkimuksiin erikoistuneen Nordic Research Network Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Minulla on hyvin pitkä kokemus rokotteista ja rokotetutkimuksista, erityisenä kiinnostuksen kohteena on norovirusrokote.

Tuoreita blogitekstejä

Oikeat ja väärät rokoteasiantuntijat

Kyllähän se vähän harmitti, kun Lääkärilehden toimitus antoi pakit ja hylkäsi vastineeni professori Matti J. Tikkasen kirjoitukseen rokoteasiantuntijoiden sivuuttamisesta USA:ssa terveysministeri Robert F. Kennedy Jr:n

Lue artikkeli >>

Lääketiedettä Venäjän kanssa – ei enää

Tampereella oli koolla vanhoja infektiotautiprofessoreita. Jukka Lumio, TAYS:in entinen infektiotautiylilääkäri, piti erinomaisen esityksen kokemuksistaan kurkkumätätutkimuksesta yhteistyössä Pietarin Botkinin sairaalan kanssa. Esitys kirvoitti muistelemaan sekä kurkkumätää

Lue artikkeli >>

Tanskan malli rokotuksissa

Yhdysvaltain rokotusohjelmaa kaavaillaan supistettavaksi lisää eli tämä on RFK Jr:n seuraava askel. Tähänastiset supistukset ovat olleet kohtuullisen pieniä, mutta nyt mennään riskirajoille. Uuden suosituksen mukaan

Lue artikkeli >>

RFK Jr:n terveystoimet ansaitsevat kiihkottoman tarkastelun

Kurssitoverini, emeritusprofessori Matti J. Tikkanen kirjoittaa Lääkärilehdessä 19.12.2025 otsikolla ”Lääketieteellisen tutkimustiedon sivuuttaminen”. Hän mainitsee hyvänä esimerkkinä asiantuntijoiden sivuuttamisesta hyvinvointialueiden lukumäärän. Varoittavana esimerkkinä Tikkanen käyttää Yhdysvaltain

Lue artikkeli >>

Rokote kuin tupakka?

”Tupakka tappaa” lukee savukeaskin kyljessä paksureunaisessa mustassa ruudussa. Se on varmasti aika tehokas pelote, ja teho perustuu suoraviivaiseen ilmaisuun sekä siihen, että ihmiset ilman muuta

Lue artikkeli >>