Mediatiedot kertovat, että Helsingissä ainakin 105 ihmistä on joulun tienoilla sairastunut noroviruksen aiheuttamaan ruokamyrkytykseen, jossa tartuntalähteenä ovat olleet ravintoloissa syödyt osterit. Ravintoloita (luultavasti tyyriitä) ei ole nimetty, mutta ostereiden alkuperämaina on mainittu Alankomaat, Ranska, Irlanti ja Espanja. Yhtä tartuntalähdettä ei tämän mukaan ole.
Uutinen herättää monia ajatuksia, joista yksi on, että miksi Suomen (=Helsingin?) pitää kuulua tähän joukkoon. Keski-Euroopassa merenelävät voivat kuulua jouluherkkujen joukkoon, mutta pitääkö tätä tapaa, ostereita myöden, tuoda Suomeen. Ostereiden tuonti lentorahtina kylmässä voi teknisesti onnistua, mutta samat olosuhteet ovat erinomaisia noroviruksen säilymiselle. Aika taas ei riitä siihen, että osterierät ensin seulottaisiin noroviruksen suhteen ja vasta sitten levitettäisiin markkinoille. Ostereita syövissä maissa kylläkin on paljon investoitu valmiuteen tutkia noroviruksia ostereista ja saastuneista eristä voidaan jälkikäteen varoittaa takaisinvetoa varten. Melkoisia investointeja tällainen vaatii. Helpompi ratkaisu olisi jättää osterit syömättä.
Oma kokemukseni ostereista on vaatimaton, mutta sitä on. Söin tuoreita ostereita tunnetussa pariisilaisravintolassa vuonna 1996, ja sain noroviruksen. Opin, että se on kunnioitusta herättävä tauti. Toistin saman Antwerpenissa 10 vuotta myöhemmin, ja sain vähän lievemmän taudin. Näiden kokemusten perusteella tein johtopäätöksen, että jonkinlainen immuniteetti saattaa kehittyä. Myönnetään, että tutkimusaineisto oli pieni.
Tampereen yliopiston biolääketieteen laitoksella olimme jo 1990-luvulla kehittymässä pieneksi norovirusten tutkimuskeskukseksi. Ydinryhmä oli tuolloin vain kiinalainen työtoverini Xiao-Li Pang ja minä. Kiinnostuksemme kohteena ei todellakaan ollut osterit ja niitä syövät paremmanpuoleiset ihmiset, vaan pikkulasten norovirusripuli. Osoitimme ensimmäisinä maailmassa, että norovirus on pikkulapsilla hyvin yleinen: 20% sairastaa taudin (ja vielä useampi saa tartunnan) jo alle 2-vuotiaana. Tätä laajalla aineistolla tehtyä läpimurtotyötä oli vaikea saada julkaistuksi, kun artikkelin arvioitsijat epäilivät, että laboratoriossamme täytyy olla kontaminaatio, mikä selittäisi suuret luvut. Ei ollut, se voitiin osoittaa vertailemalla virusten emässekvenssejä, jotka poikkesivat vähän toisistaan, kun kontaminaatiossa kaikkien löydösten olisi pitänyt olla identtisiä.
Pikkulasten norovirustauti, joka mitä ilmeisimmin tarttuu pääosin lapsesta toiseen eikä siis ole ruokamyrkytys, esiintyy kylmänä vuodenaikana, pääasiassa marraskuun ja maaliskuun välissä. Mielenkiintoista on, että ruokamyrkytysepidemiat, mukaan lukien osteriperäiset, kasautuvat myös talvikauteen. Miten nämä liittyvät yhteen, kumpi on muna ja kumpi kana? Mielestäni endeeminen pikkulasten tauti on ensisijainen ja se heijastuu tartuntoina aikuisiin ja edelleen ruokamyrkytyksiin (muitakin näkemyksiä on).
Myös norovirusrokotteen kehittämisessä mielestäni ensisijainen kohderyhmä olisi pikkulapset. Tämän näkemyksen läpi saaminen on ollut tosi haastavaa, koska lyhyellä tähtäimellä rokotuksen suurimmat taloudelliset hyödyt olisivat saatavilla aikuisista, vaikkapa ravintoloissa käyviltä osterinsyöjiltä tai risteilymatkustajilta, jotka voivat maksaa reilustikin rokotteista. Oma näkemykseni on, että ensisijaisesti, ainakin kansanterveyden näkökulmasta, pitäisi rokottaa pikkulapsia, mikä onnistuessaan vähentäisi noroviruken tautitaakkaa kokonaisuudessaan.
Laboratoriomme pysyi Suomen johtavana noroviruslaboratoriona aina vuoteen 2019, jolloin Tampereen yhdistetyn yliopiston uusi hallinto sen hajotti. Tutkimme paljonkin norovirusten epidemiologiaa lapsilla. Aikuisten ruokamyrkytyksiä emme tutkineet, sillä ne olivat THL:n aluetta. Usein epidemiat jäivät kuitenkin selvittämättä. Nyt ilmeisesti THL:n resurssit ja menetelmät ovat parantuneet, koska osterinsyöjien tautitapauksia on näinkin paljon kyetty selvittämään. Hyvä niin.
Meidän varsinainen norovirusprojekti oli kuitenkin yhdistetyn norovirus-rotavirusrokotteen kehittäminen. Rokotteessa rotaviruksen VP6 proteiini tehostaa immuunivastetta norovirukselle, mikä olisi erityisen tärkeää pikkulasten rokottamisessa. Olen yrittänyt markkinoida ajatusta pikkulasten rokottamisesta tällä rokotteella jo vuodesta 2010 lähtien, mutta vastakaikua ei ole juuri löytynyt. Onneksi rokotteen idea ja patentti ovat voimassa ja yrittämistä jatketaan vuonna 2025.
Kirjoittaja Timo Vesikari
