Lääkärilehdessä 19.6.2025 dosentti Helena Liira kirjoitti pääkirjoituksen pitkittyneestä koronasta. Hän oli myös aamutelevisiossa ”vastaamassa”, kun long COVIDista kärsinyt mies purki tuntojaan. On erittäin hyvä, että joku Suomessa on omistautunut tälle aiheelle, joka ei ole mitenkään suosittu, vaikka asiaa koskevien lehtiartikkelien määrästä voisi ajatella, että se on lääketieteen valtavirtaa. Suuresta määrästä huolimatta tuntuu siltä, että ilmassa on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Televisiossa esiintyneen potilaan tarina oli sellainen, että hän oli saanut kolme koronarokotusta ja sitten vuoden päästä sairastunut koronaan, josta kehittyi pitkittynyt tauti. Sitä hoidettiin ohjelmassa ylipainehapella, jota antoi joku ”koululääketieteen” ulkopuolinen taho (yritys). Hoidosta oli kai jonkin verran apua, mutta ei se ollut potilasta parantanut. Tämä potilas (keski-ikäinen mies) syytti taudista koronarokotusta. Hän sanoi, että rokotusten jälkeen oli tullut kipeäksi. Tässä kohtaa menivät kyllä puurot ja vellit sekaisin. Koronarokotuksesta ei tule long COVIDia, vaikka kaikenlaisia oireita onkin kuvattu rokotuksen jälkeen. Rokotuksen syyttäminen vain oli kätevä tapa syyttää lääkäreitä tai lääketiedettä ylipäänsä, ja toimittaja saattoi päästä kysymään lääkäriltä, että mitäs te tähän sanotte.

Helena Liira ei langennut ansaan. Hän kertoi asiallisesti long COVID -taudista ja sen hoidosta HUS:issa. Työmaata riittää. Jossain vaiheessa ohjelmaa mainittiin, että Suomessa on ehkä 40 000 long COVID -potilasta. Tarkkaa lukemaa ei tiedetä, koska tätä diagnoosia ei ole olemassa, ts. sillä ei ole omaa diagnoosinumeroa. Luku on alakanttiin, koska siihen on arvioitu tapaukset, jotka ovat tulleet terveydenhoidon piiriin, ja sen lisäksi lieviä tapauksia voi olla enemmän. Kysymys on kuitenkin suuresta elämänlaatua haittaavasta ongelmasta, jonka hoitoon ei viisasten kiveä ole löydetty. HUS:ssa ongelmaa lähestytään monialaisesti. Helena Liiran mukaan kolmannes paranee (tai voi paremmin?) vuoden kuluttua, mikä on hyvä, mutta ei dramaattinen tulos. Hoitoja kuvaillaan oireenmukaisiksi.

Näkemys long COVIDista ja siihen tarjottu hoito ei vastaa monien potilaiden odotuksia. Hoidossa on mukana mm. ”nettiterapiana tarjottua käyttäytymisterapiaa” (suora lainaus) ja liikuntasuosituksia, jotka parantavat koettua terveyttä, elämänlaatua ja mielialaoireita. Normilääketieteen näkemys onkin, että long COVID -oireyhtymässä on mukana psyykkinen komponentti. Monet potilaat eivät tätä hyväksy vaan haluavat biologista selitystä ja fyysisen sairauden hoitoa.

Yksi asia Helena Liiran pääkirjoituksessa pistää silmään. Hän kirjoittaa, että pitkäaikaisoireiden aikana, yli kolme kuukautta koronan sairastamisesta, virus on jo poistunut elimistöstä. Tämä ei tarkkaan ottaen pidä paikkaansa. Vaikka infektiokykyistä (elävää) koronavirusta ei enää löydykään hengitysteistä, virus voi kuitenkin piillä elimistössä, eritoten suolistossa. Kroonisen virusinfektion merkkinä potilaista voidaan tarkoilla tutkimusmenetelmillä osoittaa koronaviruksen RNA:ta ja joitakin proteiineja. Kroonistunut virusinfektio voi sitten puolestaan käynnistää pitkittyneen tulehdusvasteen, joka voi vaikuttaa etäälläkin infektiopesäkkeestä, esim. aiheuttamalla ”aivosumua”, vaikka virus piilisi suolistossa. Teorioita taudin syntymekanismista kyllä riittää.

Jos perussyy on itse koronaviruksen asettuminen krooniseen infektioon elimistössä, niin long COVID pitäisi olla ehkäistävissä rokotuksilla. Ei koronavirusinfektiota à ei long COVIDia. Rokotus todella estää long COVIDia: kaksi annosta vähentää long COVIDia kolmanneksen ja kolmas tehosteannos kaksi kolmannesta. Rokotuksen teho ei ole sataprosenttinen, koska tunnetusti koronarokotus ei estä tartuntaa, vaan ainoastaan tautia. Parempi rokote (esim. elävä koronarokote) voisi estää enemmän, mutta sellaista ei ole tulossa. Nykyisilläkin rokotteilla voisi saada paljon aikaan, jos rokotukset kohdistettaisiin oikein. Long COVIDin suurin esiintyvyys on 30-50-vuotiailla mutta tälle ikäryhmälle ei koronarokotuksia juuri anneta. Muutos edellyttäisi varmaankin suoraa näyttöä esim. vuosittaisten tehosterokotteiden tehosta juuri tässä ikäryhmässä, mutta sellaista tutkimusta voidaan vain toivoa.

On myös jonkin verran näyttöä siitä, että hoitamalla akuuttia koronainfektiota viruslääkkeillä voidaan long COVIDin riskiä pienentää. Lääkkeiden käyttö Suomessa on kuitenkin vähäistä varsinkin perusterveiden aikuisten kohdalla. Jo kroonistuneen koronavirusinfektion hoidossa viruslääkkeiden tehosta ei ole näyttöä. Tämä olisi kuitenkin loogisin hoito long COVIDissa.

Long COVIDin ehkäisy rokotuksin ja hoito viruslääkkeillä on siis aikamoisessa pattitilanteessa. Voidaan vain toivoa, että long COVID -ongelma vähenisi itsestään tulevaisuudessa. Lääketieteen näkökulmasta se ei ole kovin paljoa.

Kirjoittaja Timo Vesikari