Väestön koronarokotukset liikahtivat vähän eteenpäin, kun STM:n ja THL:n kädenväännön tuloksena ministeriö – ei siis THL – ohjeisti kuntia tarjoamaan koronatehostetta myös terveille henkilöille ilman ikärajaa. THL ei joutunut muuttamaan rokotussuositustaan, vaikka olisi pitänyt. Nyt se säilytti kasvonsa, mutta ei muuta. Kasvot näyttivät murheellisilta, kun ministeriö käveli yli.
STM on nyt ohjeistanut kuntia ja tulevia hyvinvointialueita järjestämään koronarokotteiden tehosteannokset ”kaikille niille, joiden rokottamisen lääkäri arvioi perustelluksi”. Tämähän on ihan puuta heinää. Kuka lääkäri? Missä asemassa oleva? Yksilöllisesti vai ryhmänä?
Lääkäri on varmaan tullut kuvaan, koska rokotussuosituksen antaminen olisi normaalisti THL:n tehtävä. Suosituksia annettaessa kuuluu tietysti arvioida hyödyt ja haitat, mutta tähän ministeriö ei ole halunnut ryhtyä, vaikka sielläkin lääkäreitä on – tosin pääasiassa entisiä THL:n työntekijöitä.
”Lääkärin määräyksellä” on pääosin vakuuttava ja arvovaltainen lause. Kyllähän lääkärin määräämiin reseptilääkkeisiin yleisesti luotetaan. Tosin lausetta on paljon käytetty myös väärin. Lääkärin määräyksellä sai ennen apteekista vaikkapa konjakkia ja toki aina pirtua.
Lääkärin määräys tai edes suositus sopii kuitenkin huonosti terveiden ihmisten rokottamiseen. Miten rokotetta voisi arvioida tarpeelliseksi juuri tietylle henkilölle? Tällaisia tilanteita on todella vähän. Koronarokote on joko tarpeellinen kaikille tai ei ole (on kyllä). Lääkärin suositus voi siten koskea vain jotain ryhmää, kuten jonkin yrityksen työntekijöitä (jos kyse on työterveyshuollosta) tai kunnan työntekijöitä tai vaikka poliiseja ja palomiehiä. Kaikki nämä ovat kuitenkin keinotekoisia rajoituksia, sillä koronan riski koskee kaikkia. Lääkäriä ei siis tarvita tähän prosessiin lääketieteellisistä syistä.
Lääkärin arvio voi myös kääntyä negatiiviseksi. Kerronpa historiallisen esimerkin. Vuonna 1995 oli vähällä, että Suomi olisi ollut maailman ensimmäisten maiden joukossa aloittamassa lasten yleistä vesirokkorokotusta. USA ja Saksa aloittivat silloin. Suomessakin oli työryhmä pohtimassa asiaa. Siihen kuuluivat minä ja kourallinen THL:n (silloin vielä Kansanterveyslaitos) edustajia. Olin ainoa Suomessa, joka jotakin tiesi aiheesta, sillä olin tutkinut vesirokkorokotetta vuodesta 1984 lähtien. THL:n edustajat olivat tietysti vastaan, kuten yleensä. Mutta oli poikkeus: silloinen vaikutusvaltainen professori Pirjo Mäkelä oli kallistumassa minun kannalleni, koska joku hänen sukulaisensa oli ollut kuolla vesirokkoon. Mitä tehdä? Keksittiin kompromissi, jonka mukaan vesirokkorokotetta suositeltiin annettavaksi terveille lapsille ”lääkärin harkinnan mukaan”. Monet lääkärit käyttivät tätä harkintavaltaa päättämällä, etteivät lapset tarvitse vesirokkorokotusta, ja rokotuksen kattavuus jäi muutamaan prosenttiin. THL onnistui tällä yhdellä lauseella viivyttämään lasten yleisten vesirokkorokotusten aloittamista Suomessa lähes 20 vuotta.
Koronarokotusten suosittelemisessa on jo nähtävissä lääkäreiden jakaantuminen THL:n kannattajiin ja vastustajiin (tai oikeammin itsenäisiin). Sote-henkilökunnan rokotusten kohdalla nähtiin, että Lapin sairaanhoitopiirissä rokotukset aloitettiin THL:n vastustuksesta huolimatta. Lappi on maantieteellisesti niin kaukana, ettei THL:n nyrkki oikein sinne yllä. Nyt (17.11.) kuulenkin, että Keski-Suomen johdolla ollaan muodostamassa STM:n vastaista liikettä, eli sairaanhoitopiirien johtavat lääkärit katsovat STM:n ohjekirjeen olleen ”poliittinen”. Voi olla. Vaikka kiista olisi poliittinen, ei rokottaminen sitä ole. Lääkärit siis käyttävät valtaansa rokotusten vastustamiseen.
Mutta seuraako tästä tilanteesta todella jonkinlainen epätasainen jako Suomen koronarokotuskäytännöissä? Pirkanmaalla terveyskeskusten rokotuksista vastaavat hoitajat odottavat lehtitietojen mukaan ohjeita ”ylhäältä”. Mutta mistä, kuka se ylempi taho on, ei ole selvää. Työterveyshuolto onneksi on vielä olemassa ja kykenee itsenäiseen päätöksentekoon.
Kirjoittaja Timo Vesikari
