Timo Vesikarin blogi

Korona kuriin rokottamalla

Suomessa on jo ajat sitten luovuttu ajatuksesta tukahduttaa koronan leviäminen rokotuksin. Rokotukset polkevat paikoillaan ja rajoitukset on poistettu. Vastaavasti koronan omikronvariantit ovat vallanneet alan ja tauti näyttää leviävän ilman kontrollia. Toki annetut rokotukset auttavat estämällä jossain määrin vakavaa tautia, mutta itse viruksen leviäminen on jätetty luonnon huostaan.

Näin ei aina ollut. Kun rokotukset aloitettiin tammikuussa 2021, tavoitteena oli saavuttaa 70%:n kattavuus, jonka jälkeen toivottiin, että laumasuoja tulisi peliin ja hävittäisi taudin. Ei tullut. Tavoitetta nostettiin 80%:iin, jonka odotettiin toteutuvan pitkin syksyä. Ei riittänyt, jolloin alettiin selittää, että tavoite on vain vakavan taudin torjuminen ja terveydenhuollon kantokyvyn säilyttäminen. Sitten tuli omikron ja kädet nostettiin pystyyn. Yksi ilmeinen syy on ollut, että rokotusten kattavuudessa tuli melkein seinä vastaan runsaan 80%:n kohdalla. 5-11-vuotiailla lapsilla luku on edelleen vain 25%. Kukaan ei oikein jaksa kampanjoida, kun rokotusten vastustajat ovat niin äänekkäitä ja kaikki kyllästyneitä.

Vastaamatta on edelleen kysymys, olisiko voitu (tai voitaisiinko) nykyinen omikronepidemia saada kuriin tehokkaammilla ja kattavammilla rokotuksilla, siis ihan edes teoriassa. Vastaus on kyllä, mutta kovalla työllä. Otetaan esiin mallimaat UAE ja Kuuba.

Arabiemiraateissa eli UAE:ssa päästiin 90%:n rokotekattavuuteen 2. annoksen osalta (1. annos 99%) jo syksyllä 2021 (Riittääkö mikään rokotuskattavuus? 16.11.2021), ja korona lähestulkoon hävisi maasta. Kuitenkin omikron teki läpimurron ja aiheutti epidemia-aallon alkuvuodesta 2022. Nyt rokotuskattavuutta on saatu nostettua 97%:iin (3. annos 60%) ja tilanne on tasaantunut niin, että tapauksia on noin 200 päivässä. Se on 10-50 kertaa vähemmän kuin Suomessa. Mittausvirheestä ei ole kysymys, sillä testaus on laajaa UAE:ssa. Sitkeällä rokottamisella käyttämällä nykyisiä rokotteita siis pystytään myös omikron pitämään kurissa ja kutakuinkin poissa yhdestä maasta.

Kuuba lähti heti pandemian alussa omille teilleen sekä rokotteiden kehityksen että rokotusohjelmien suhteen. Molempien eteen on tehty paljon työtä ja tulokset ovat nyt tosi vaikuttavia.

Kuubassa on kehitetty kaksi proteiinirokotetta, Abdala ja Soberana, ja niistä on vielä variaatioita. Abdala on hiivasoluissa geeniteknologisesti tuotettu koronaviruksen piikki (s)-proteiinin tarttumakohdan (RBD) osa, johon on lisätty alumiiniadjuvanttia 300 µg, mikä on aika vähän. Soberana (Finlay Instituutti) rokotteet tehdään geeniteknologisesti CH0-nisäkässoluissa. Rokotteessa RBD on liitetty tetanustoksoidiin, mikä on tavallinen menetelmä immunogeenisuuden tehostamiseksi. Lisäksi rokotteessa on 500 µg alumiiniadjuvanttia. Tehosterokotteeksi tarkoitetussa Soberana plus -versiossa on 50 µg rokotetta ja 1250 µg alumiiniadjuvanttia.

Kun Soberana-rokotetta tutkittiin, niin kahden annoksen suojateho oli 71%, mutta kolmen rokoteannoksen jo 94,2%. Niinpä Kuuban koronarokotuksissa on lähdetty siitä, että rokotussarjassa on 3 rokotuskertaa, mahdollinen tehoste tulee sen päälle eli on silloin 4. rokotus. Kolme annosta perussuojana koskee molempia kotimaisia rokotteita.

Kuubassa on nyt annettu 35,6 miljoonaa koronarokoteannosta, mikä laskennallisesti on jo yli 3 annosta henkeä kohti 11 miljoonan väestössä. Kuuban varsinainen erikoisuus on se, että lapset rokotetaan 2-vuotiaasta alkaen. Tavoitteena on nimenomaan väestön suojaaminen lasten itsensä lisäksi. Niinpä rokotekattavuus 2-18-vuotiailla on peräti 95%. Kuubassa pystytään tähän, eli suositus on pikku pakko.

Omikron on päässyt Kuubaankin, mutta tapausmäärät ovat pieniä, n. 200-300 päivässä, mikä on samaa kokoluokkaa kuin UAE:ssa ja 10-50 kertaa vähemmän kuin Euroopassa. Tulos on niin hyvä, että kapitalistinenkin tiede on alkanut kiinnostua Kuuban saavutuksista. Tällä hetkellä kuubalaisia rokotteita käytetään sosialistileirissä Venezuelassa, Nicaraguassa, Iranissa ja Vietnamissa, mutta voi olla, että niistä tulee markkinajohtaja yleisemminkin Latinalaisessa Amerikassa ja kehitysmaissa.

Kuubalaisten rokotteiden saaminen Suomeen lienee kaukainen ajatus. Kuuban rokotuskokemusta ei ole mahdollista toistaa, kun meillä eivät korttelikomiteat valvo. Jos saisin päättää, niin hankkisin kuitenkin 5 miljoonaa annosta Soberana plus -rokotetta käytettäväksi yleistehosteena kaikille aikaisemmin rokotetuille, vapaaehtoisesti. Proteiinirokote ilman ylivahvaa adjuvanttia voisi olla juuri se mitä tarvitaan, ja runsaasti käytettynä se voisi painaa koronan maanrakoon.

Kirjoittaja Timo Vesikari

Timo Vesikari

Olen rokotetutkimuksiin erikoistuneen Nordic Research Network Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Minulla on hyvin pitkä kokemus rokotteista ja rokotetutkimuksista, erityisenä kiinnostuksen kohteena on norovirusrokote.

Tuoreita blogitekstejä

Rokotepihtarit THL:ssä

Torstaina 5.5. oli tiedotustilaisuus, jossa oltiin yhtä hymyä ja THL toivotti kansalaisille hyvää kesää. Ilon aiheena oli se, että koronatapaukset ovat kääntyneet laskuun. Oli odotettu,

Lue artikkeli >>

Koronarokotukset ja salaliittoteoriat

Luin Markus Tiittulan kirjan ”Taistelu totuudesta”, joka kuvaa ajankohtaisia salaliittoteorioita. Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka tarkastelee asioita ulkopuolisena. Hän on perehtynyt asioihin ja kirjoittaa ihan

Lue artikkeli >>

Korona kuriin rokottamalla

Suomessa on jo ajat sitten luovuttu ajatuksesta tukahduttaa koronan leviäminen rokotuksin. Rokotukset polkevat paikoillaan ja rajoitukset on poistettu. Vastaavasti koronan omikronvariantit ovat vallanneet alan ja

Lue artikkeli >>

Omikron-tauti

Kun koronan omikronvariantti ilmaantui, kirjoitin, että tämä virus on tullut jäädäkseen (Omikron on tullut jäädäkseen, 14.12.2021). Muuntuminen vähemmän tappavaksi mutta enemmän tartuttavaksi näytti ensi askeleelta

Lue artikkeli >>