Koronan hoitoa huppu päässä

Koronajuttuja lukiessa tulee kaiken aikaa vastaan uusia pöyristyttävyyksiä, joiden yhteinen nimittäjä on koronan vähättely. Alkusyksystä eräs tunnettu infektiolääkäri laukoi ilmeisen epäonnisesti, että meitä uhkaa triplaepidemia. Tätä on toistettu monissa yhteyksissä tarkoituksena häivyttää korona ja koronarokotusten kanssa tehdyt möhläykset. Kun liikkeellä on muka RS-virus, influenssa ja ties mitä muita viruksia, niin korona hukkuu joukkoon eikä sitä […]

Krista Kiurua tulee melkein ikävä

Ministeriaikanaan Krista Kiuru puuttui aktiivisesti moniin korona-asioihin, eritoten rokotuksiin. Hän onnistui usein ärsyttämään paitsi THL:ää, myös monia lääkäreitä. Nyt uuden hallituksen aikana on nähty päinvastainen tilanne. Mikään ministeriö tai kukaan ministeri ei ole pyrkinyt vaikuttamaan THL:n koronatoimiin vaan laitos on saanut pesmertää omia aikojaan tunnetuin seurauksin. Koronarokotukset laahaavat epidemian jäljessä. Nyt Kiuru on tullut esiin […]

Lasten oikeudet romukoppaan Gazassa

Vedin lipun salkoon Lapsen oikeuksien päivänä 20.11., mutta mitään mielialan kohennusta se ei tarjonnut. Samoihin aikoihin kuuntelin aamutelevisiosta Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) asiantuntijan taivastelua siitä, miten sosiaaliturvan vähäiset leikkaukset Suomessa voivat lisätä ”lapsiperheköyhyyttä”, jolla on katastrofaaliset seuraukset. Nämä asiat eivät nyt oikein kolahda, kun meitä lähellä Välimerellä (ei Gaza niin kaukana ole) Israel tappaa sumeilematta tuhansia […]

Väärin kuoltu, sanoo THL

Tämän hetken usein toistettu sana on hauraus. Vanhat hauraat ihmiset kuolevat koronaan. Vain hauraat. THL selittää, että korona ei ole enää niin tappava tauti kuin ennen, paitsi hauraille, jotka joutavatkin kuolla (tätä ei sanota, mutta ajatus on tämä). Hauras on melko uusi korvaava sana englannin sanalle ”frail”. ”Frailty” tarkoittaa vanhuuden heikkoutta, joka ei suoraan johdu […]

Vanhaa koronalevyä soitetaan uudelleen

Kirjoitin vähän aikaa sitten, että THL katsoo taaksepäin (THL tahtoo katsoa taaksepäin 21.9.2023). Tämä siksi, että on mukavaa vatvoa vanhoja juttuja korona-ajalta niin, ettei tarvitse pohtia tulevaa. Nyt kuitenkin korona pukkaa niin paljon päälle, että jotain on sanottava ja tehtävä. THL on ratkaissut asian ottamalla esille viimevuotisen levyn ja pyörittämällä sitä uudelleen. Viime vuoden syksyllä […]

Jaana Joensuun (1959-2023) projekti

Kuolinilmoitus sunnuntain Hesarissa yllätti: pelkkä nimi Jaana Joensuu, 64. Allekirjoittajina vain kolme lasta. Olisi Jaanalla ollut titteleitäkin, LT ja lastentautien erikoislääkäri, mutta kuolinilmoituksessa hän oli vain äiti. Toki tiesin, että Jaana oli eronnut, mutta en paljon muuta viime vuosilta. Aloitimme yhteisen projektin Jaanan kanssa 1992. Olin palannut Genevestä ja tullut edellisenä vuonna Tampereelle virologian professoriksi. […]

VSS – Vesikari Severity Score

Pari viikkoa sitten joku alemman tason pikkuvirkailija lääkejätti Merckiltä lähetti tiedustelun ja kysyi, voisiko VSS-asteikkoa käyttää yhtiön tutkimuksessa vai onko se jotenkin suojattu niin, että tarvitaan lupa tai lisenssi. Kesti hetken ennen kuin raksutti, mikä ihmeen VSS. No tietenkin Vesikari Severity Score, lasten ripulitaudin vaikeusasteen arviointiin tarkoitettu asteikko, jonka kehitimme Tarja Ruuskan kanssa kauan sitten […]

Lääketieteelliseen kokoukseen Israeliin?

Professorikollega kertoi saaneensa kutsun ESPID-kokoukseen Tel Avivissa ensi vuoden toukokuussa. Hän kertoi jopa ostaneensa jo matkalipunkin. Rohkenin epäillä matkan toteutumista, sillä luulen, että ESPID-kokousta ei (taaskaan) voida järjestää Israelissa. ESPID on lyhenne sanoista European Society for Paediatric Infectious Diseases, eli lasten infektiosairauksien eurooppalainen yhdistys. Yhdistys alkoi toimintansa vuonna 1983 ja suomalaisilla on ollut siitä lähtien […]

Vesirokko vähentynyt 95%. Lopulta

Luin teksti-TV:ltä uutisen, joka kertoi ilmoitettujen vesirokkotapausten vähentyneen 95%:lla. En ole nähnyt varsinaista tutkimusta, mutta THL:n ilmoitus pitänee paikkansa. Hyvä näin. Tie on ollut pitkä. Esitin vesirokkorokotteen ottamista kansalliseen rokotusohjelmaan vuonna 1986, ja tein näihin aikoihin tutkimusta vesirokkorokotteen yhdistämisestä MPR-rokotteeseen, eli samaan yhdessä tuhkarokko-sikotauti-vihurirokkorokotteen kanssa. Tehtävä osoittautui yllättävän haasteelliseksi. Sen sijaan pelkkä erillinen vesirokkorokote terveille […]

Professori Kai Krohnin muistolle

Näin professori Kai Krohnin kuolinilmoituksen Helsingin Sanomissa heinäkuussa. Ilmoitus oli lehdessä kaksinkertaisesti, nykyiset ja entiset omaiset erikseen. Tuntematta tilannetta tarkemmin, voin vain sanoa, että tämä näkymä puhunee itse puolestaan. Tiesin, että Kai oli ollut sairaana useita vuosia. En ollut häntä juuri nähnyt ennen sairastumistakaan, sillä hän ei ymmärrettävästi käynyt enää Finn-Medi -rakennusten alueella, jossa hän […]